Jos viime tippaa ei olisi, niin minä en kerkeäisi mihinkään. Se tuli taas viime viikonloppuna todistettua. Mutta lukekaahan eteenpäin, niin tiedätte miten.

Viime viikonloppuna kävimme lasten kanssa Turussa koiranäyttelyssä. Koirista mukana oli Essi. Menomatkalle lähdimme Kemistä lauantai-iltana junalla. Sinisen vaunun kolmen hengen hytti oli hiukan ahdas, mutta meidän lapsille ensimmäinen makuuvaunumatka oli suuri seikkailu. Essi ei olisi mokomasta niin perustanut, junan rappuset ei olleet kivoja. Vuoteet sen sijaan oli Essinkin mielestä sopivan pehmeät ja junan kytkytykseen oli hyvä nukahtaa.

Turkuun saavuttiin aamulla vähän ennen kahdeksaa. Essi, joka oli taas pitänyt jalat ristissä 14 tuntia, suostui vihdoin pissalle aseman puistikkoon. Johanna nappasi meidät mukaansa asemalta ja pirteän oranssin pakun (on kuulemma jo kuuluisa koira-auto sielläpäin) kyydissä pyörsimme näyttelypaikalle. Kiitos Johanna kyydistä

Aamu alkoi nöffikehällä, johon oli ilmoitettu myös junnut Helmi ja Blondi. Ekaa kertaa ihan virallisesssa näyttelyssä ja heti iso kansainvälinen näyttely! Oikein hyvin meni molemmilla tytöillä. Blondin tulos eh1 ja Helmin eh2. Molemmat osasivat käyttäytyä kauniisti ja molempien arvostelut olivat lupaavat. Toki kehitys on vielä pahasti kesken niinkuin tuon ikäisellä vielä pitääkin olla, mutta olin kyllä näkemääni tyytyväinen. Blondista näyttäisi kasvavan tytöistä suurin, säkäkorkeutta oli nyt jo melkein 70 senttiä. Valitettavasti nöffi-kehää tuli seurattua vähän niinkuin toisella silmällä, kun piti yrittää paria muutakin kehää siinä samalla päivystää, mutta komeita valiouroksia ehdin sentään ihailemaan. Kehästä otetut valokuvat oli liian tummia, mutta tässä kuva Blondista ihan relax.

Heti Blondin ja Helmin arvostelun jälkeen täytyikin jo kiirehtiä bernikehän laidalle Essin kanssa. Essin kasvattaja Norjasta oli myös paikalla ja oli mukava vaihtaa kuulumisia ja nähdä Gron koiria. Vejbjorn menestyikin hienosti, oli pu4 sai sertin ja valioitui! Essi pärjäsi myös mukavasti, voitti nuorten luokan ja oli lopulta pn4. Se vara-serti olis voinu jäädä saamatta, se on enempi sellanen ähäkuttietpässaanutsertiä-juttu. Mutta Essi esiintyi oikein hienosti ja sai hyvän arvostelun. Gro otti muutamia kuvia, katsotaan jos niitä saisi tännekin jossain välissä. Kehän jälkeen pakolliset syönti ja shoppailu ja sitten alettiinkin jo suunnitella seuraavaa etappia.

Seuraavaksi me nimittäin matkustimme koko kööri Lammille noutamaan Aadalle sitä ikiomaa junior-handler koiraa! Kasvattaja ystävällisesti otti meidät kyytiinsä ja hyvin mahduttiinkin vaikka auto ei mikään tilaihme ollutkaan. Perillä meitä odotti lauma monenkokoisia saksanpystykorvia ja mikä tärkeintä, neljä pientä karvapalloa, joista yksi oli meidän Heta. Voi mahdoton, kuinka suloisia ne pienet nöpönenät olivatkaan vilistellessään siellä lattialla. Ja niin reippaita ja uteliaita. Siinä jutellessa aika jotenkin vaan lipsahti ja niin meillä oli taas tulipalokiire. Nimittäin junalle, jolla meidän oli tarkoitus matkustaa kotiin. Viimeiset metrit aseman parkkipaikalta laiturille ja junaan tuntuivat todella pitkiltä ja veri maistui suussa. Juostiin kaikkien koirien ja lasten ja tavaroiden kanssa niin lujaa kuin ikinä jaloista päästiin ja ehdittiin! Hypättiin ensimmäiseen kohdalle osuneeseen vaunuun ja ainakin minuutti jäi vielä aikaa junan lähtöönkin. Jotenkin tuli sellainen dejavu-tunne, ihankuin tämä ei olisi minulle ensimmäinen kerta  Esalle ihan mahdottoman paljon kiitoksia kyydistä asemalle ja kantoavusta, ilman sinua ei olisi kyllä junaan ehditty!

Mutta nyt ollaan onellisesti kotona ja viime ajat on menneet tätä suloista pakkausta ihastellessa. Saanko esitellä: pomeranian Tirhan Unforgettable aka Heta 8 viikkoa