olivat tänäkin vuonna perinteisesti Kajaanissa, jossa järjestettiin kansainvälinen koiranäyttely tänä viikonloppuna. Bernit ja nöffit arvosteltiin lauantaina ja meiltä mukana oli tyttöjoukkue eli Essi ja Rauha. Matkaseurana meillä olivat Merja ja Aatu, joka taisi kovasti tykätä matkaseurastaan  Menomatkalla juttelimme niin mukavia, että vasta Oulun alapuolella huomasimme, että meidänhän piti mennä Kajaaniin eikä Jyväskylän suuntaan. Onneksi on navigaattori ja löysimme oikotien Tupokselta Muhokselle. Ylimääräisestä mutkasta huolimatta ehdimme Kajaaniin ihan ajoissa.

Itse en tällä kertaa nöffejä juuri ehtinyt edes vilkuilemaan, kun tyttöjen kehät olivat niin pahasti päällekkäin. Onneksi on ihania ystäviä, jotka pelastavat. Kaunis kiitos siis Merjalle niin mukavasta näyttelyseurasta kuin myös Rauhan esittämisestä. Arvostelu oli tosi hieno, kuten myös esittäminenkin. Ja hienosti meni kyllä Aatullakin. Erinomaista

Parhaiten meni kuitenkin Essillä, joka viime vuotiseen tapaansa voitti berninartut ja sai sertin sekä cacibin. Samalla Essistä leivottiin uusi Suomen muotovalio!  Rop-kehässä Essi ei enää jaksanut tsempata edes lihapullien voimalla vaan peitsasi itsensä vsp:ksi, mikä toisaalta oli ihan hyvä ja pääsimme näin ajoissa kotimatkalle. Kotona olikin molemmille neideille odottamassa palkintoherkut upeiden tulosten kunniaksi. Nam! Erittäin erinomaisesti ja juhlan arvoisesti  meni myös muilla Kränssin Sennenin berneillä, onnea teille kaikille! Kuva rop- ja vsp-koirista on uutisten puolella ja Essin arvostelu Essin sivuilla.