Aurinko paistaa taas, ihanaa! Pitkä ja pimeä talvi on taittumassa ja on alkamassa ihana valoisa kevät! Kevät luo uutta elämää, näin myös meillä. Vuoden tauon jälkeen meillä on taas PENTUJA!

Koiranpennut ovat ihania. Ne vain ovat. Niitä voisi istua tuijottamassa tuntikausia vaikka ne eivät muuta teekään kuin syövät ja nukkuvat. Ja vähän haukkuvat ja murisevat unissaan. Vielä. Vaan odotapas kolme viikkoa niin ne saavat jalat alleen ja terävät hampaat. Mutta niiden hengitys ja turkki tuoksuu silloinkin niin ihanalle vauvalle! Vaikka sitä ihastellessa ne todennäköisesti puraisevat sinua nenästä niin, että unohdat katsoa mihin astut ja sukkasi kastuvat. Mutta se on vain pennunpissaa, kuten siskoni tapaa kannustavasti sanoa, kun valitan jatkuvaa luutuamista ja siivoamista hänelle.

Nyt meillä on neljä helppoa berninpentua. Helppoja pentuja siksi, koska Essi on niin valtavan hyvä emä. Ihana Essi, vaikka onkin kova piereskelemään nyt, kun joka päivä pitää syödä niin paljon ruokaa, että pennuille riittää maitoa. Jotkut nartut vain ovat luotuja emoiksi ja toiset eivät. Essi on, ehdottomasti. Viikon, viimeistään kahden viikon päästä meno onkin sitten jo eri, kun pennut saavat jalat alleen ja lähtevät valloittamaan maailmaa huone kerrallaan. Sitä odotellessa.

On meillä tipujakin. Kokonaista viisi pientä piipertäjää kanalassa. Se on sellainen sateenkaariperhe. Sisarukset päättivät lyödä hynttyyt yhteen ja hautoa ja hoitaa tiput yhdessä. Näyttää toimivan. Kanalauman johtajatar Pilkku-rouva seurailee sivusta tyttäriensä lastenhoitoa ja käy välillä näyttämässä mallia. Pilkku itsekin hautoi tipun ja adoptoi lisäksi pari vanhempaa orpolasta. Nyt ne kaikki alkavat jo itsenäistyä ja Pilkun opit kantavat hedelmää. Pilkku vain on itse jotenkin väsynyt. Se tulee liki ja katselee minua, sillä lailla kuten vanhemmat joskus katselevat toisiaan lastensa päiden ylitse. Kaikkitietävästi. Minä silittelen sitä ja pelkään, että se on tulossa vanhaksi. Jaksa Pilkku vielä, sinnittele. Kesä on tulossa ja auringonpaiste.

Ossikin sinnitteli ja nyt se on kunnossa taas. Vähän aikaa sitten se vain laihtui ja laihtui vaikka söi kuin hevonen. Verikokeista ei löytynyt mitään vikaa. Terve 8-vuotias berniherra, joka vain laihtuu. Pyysin eläinlääkäriltä antibioottikuurin ja sen jäkeen ruoka alkoi taas tarttua kylkiin. Enää se ei ole laiha vaan hyväkuntoinen veteraani. Ehkä ensi kesänä käymme muutaman kerran kokeilemassa veteraanikehiäkin näyttelyssä?

Carinakin lihoo lihomistaan. Mutta sillä onkin nöffinpentuja mahassa. Ultra näytti viittä tai kuutta, mutta saattaapi niitä olla siellä enemmänkin polskimassa. Eihän se toisaalta olisi ihmekään, kun se asuu siellä hedelmällisyyden laaksossa eli Erjan luona. Minä yritän nukkua varastoon, sillä jos siellä on lauma pentuja, niin se tietää valvottuja öitä. Vielä minulla on muutama viikko aikaa nukkua.

Tai olisi, jos ei olisi karitsointiaika kohta käsillä. Viimeistään pääsiäisen jälkeen lampolassa alkaa tapahtua, mutta mammat ovat jo nyt kuin valtamerilaivoja. Ja niin hellyydenkipeitä nekin. Mies oli tänään päivällä tehnyt karitsointikarsinoita. Niille on kohta käyttöä. Maidonvastikkeet ja lämpölamput on jo valmiina odottamassa. Kunpa tänä vuonna tulisi myös mustia karitsoita.

Nyt Essi tuli ilmoittamaan, että hän haluaa iltapissalle. Näkemisiin!

Vuodatuksen palvelimen kaaduttua 30.6. katosivat blogistani kaikki kuvat jostain 2009 lähtien, eikä sen jälkeen ole tullut täällä käytyä kirjoittelemassa. Nyt kuitenkin ajattelin, josko muutaman rivin kirjoittelisin viime vuodesta ja tulevastakin.

2012 oli monella tapaa täynnä valtavaa iloa ja suunnatonta surua, työtä ja kiirettä, mutta myös seesteisyyttä ja jännitystä. Omat työkuviot muuttuivat hieman alkuvuodesta ja työn ohessa suorittamani eläintenhoitajan opinnot etenivät niin, että enää on käytännössä lopputyö ja yksi näyttö tekemättä. Lampolassa näkivät huhtikuussa päivänvalon meidän ihkaensimmäiset karitsamme, kaksi uuhta Jin ja Jang ja yksi pässi Joonatan. Siinä samassa rytäkässä rupesimme maatalousyrittäjiksi, tosin ihan sivutoimisiksi, mikä toi mukanaan paljon uutta opiskeltavaa ja lukemattoman määrän planketteja ja EU:n määräyksiä. Keväällä tuli istuttua useampikin tunti kuntamme maatalousihteerin pakeilla kyselemässä hassuja. Onneksi hän oli tuttu mies jo ennestään ja avulias. Myös kanojen lukumäärä kasvoi vuoden aikana ja muutama piti jopa raskia myydä poiskin, jotta mahtuivat syksyllä taas kanalaan talvehtimaan. Meiltä lähtöisin olevia kanoja löytyy nykyään mm. Pietarsaaresta, Ranualta, Utajärveltä ja Kajaanista asti! Surullisinta oli sanoa syksyllä hyvästit meidän valkoiselle tehotytöllemme Hertalle, jolla tuli ikää jo sen verran, että kuolo korjasi. Pehtoorikukko kaipasi myös pitkään kumppaniaan, jonka viereen orrelle se oli joka ilta asettunut. Nyt Hertan paikan orrella on ottanut Pilkku, meidän kanalaumamme arvovaltainen ja lempeä johtajakana. Munien suhteen on jo oltu hyvinkin omavaraisia, paitsi silloin kun kaikki rouvat vuoron perään innostuivat hautomaan jälkeläisiä. Silloin oli pakko ostaa kaupasta, vaikka pahaa kyllä teki! Nykyään munia riittää jopa myytäväksikin eli jos sinä haluat ostaa aitoja maalaismuniamme, ota yhteyttä. Kanalamme on tutkitusti salmonellavapaa.

Jotain uutta ja kiinnostavaa pitää aina elämässä olla ja viime vuonna se juttu olivat magneettituotteet. Alkuvuodesta rupesin itsenäiseksi jälleenmyyjäksi Energetix Wellness tuotteille ja täytyy sanoa, että vaikka kiirettä on pitänyt, niin olen ollut päätökseeni todella tyytyväinen. Apua monenlaisiin vaivoihin ovat saaneet niin ihmiset kuin eläimetkin. Uskomattomin juttu oli varmastikin se, että Heta-pommimme sai turkkinsa näiden tuotteiden avulla monen vuoden jälkeen takaisin. Omat kokemukset ja asiakkaiden palaute on ollut valtavan hienoa ja palkitsevaa, ja mikäpä sen mukavampi tapa hoitaa vaivojaan ja kolotuksiaan, kuin kaunis koru. Magneetteja käytetään mm. lihas- ja nivelsärkyihin, päänsärkyyn ja migreeniin, selkä- ja reumasärkyihin, unettomuuteen, iho-ongelmiin, ääreisverenkierron ongelmiin, ummetukseen, jne.  Nämä tuotteet on ihan jokaisen kokeiltava ja kerron mielelläni lisää, jos kiinnostuit! Alkuun voit käydä katselemassa vaikka täällä: http://www.energetix-wellness.com/fi

Koirapuolella vuosi on ollut tunteiden vuoristorata. Vuosi alkoi mukavissa tunnelmissa Pekon pentujen syntyessä juuri ennen vuoden vaihdetta, mutta onni kääntyi, kun sijoituksessa olleella Ninjalla todettiin tammikuussa olkanivelen OD, joka piti operoida. Ninjan leikkaus onnistui hyvin, ontuminen loppui ja ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta liian aikaisin. Heinäkuussa oli pakko tehdä sijoituskodin kanssa se lopullinen päätös ja päästää Ninja kivuistaan. Tammikuussa toinen sijoitusnarttuni Nitta aloitti juoksunsa ja onnistuneen astutusreissun tuloksena maaliskuun lopussa syntyi kaunis kuuden pennun pentue. Pennut olivat kaikki vahvoja ja kauniita ja olin todella tyytyväinen pentueeseen. Ensimmäistä kertaa pentutarkastuksessakaan ei löytynyt mitään huomautettavaa, ei edes pienintäkään rasvanapaa kenelläkään. Näistä pennuista ainoa tyttö eli Tähti jäi meille kotiin, poikien muuttaessa alkukesästä uusiin ihaniin koteihinsa. Mutta sitten onni kääntyi taas kerran. Ensin Nitan pentueesta Tauno menehtyi suolitukoksen jälkikomplikaatioihin, sitten Luddelle kehittyi kasvuhäiriö etujalkoihin ja Jedillä diagnosoitiin patella luksaatio molemmissa jaloissa. Eikä siinä vielä kaikki vaan samaan syssyyn tuli vielä C-pentueen Kyllinkin ristisideoperaatio. Ludden ja Kyllin operaatiot onnistuivat niin, että molemmat voinevat elää täysin normaalia elämää jatkossa. Jedin toinen polvi on myös leikattu ja nyt odotetaan, paraneeko polvi. Pennuista Tähti ja Ukko kävivät syksyllä pentunäyttelyssä ollen lupaavasti rop- ja vsp-pennut. Virallisiin näyttelyihin nämä kakarat olivat vielä viime vuonna liian nuoria, mutta Tähti ja Niki korkaavat junnuluokan ensi viikonloppuna Kajaanissa. 

Ylä- ja alamäet jatkuivat. Blondin toinenkin takajalka rupesi alkuvuodesta vaivaamaan ja syyksi selvisi rispaantunut ristiside, joka operoitiin maaliskuun alussa. Kevään ajan polvea kuntoutettiin, se parani hyvin ja kesäkuussa Blondi pääsi jo ensimmäisiin vesipelastuskokeisiinkin. Heinäkuussa Blondi lähti omistajansa Johannan kanssa pohjoismaiselle vepeturneelle (Ruotsi - Norja - Tanska) ja tulokset olivat uskomattomat! Tanskasta napsahtivat sertit molemmista kokeista ja samalla Blondi saavutti ensimmäisenä koirana maailmassa Tanskan ja Pohjoismaiden vesipelastusvalion arvon! Sinä päivänä oli kasvattaja valtavan onnellinen ja ylpeä parivaljakon suorituksista! Syksymmällä Blondi sai myös BH-tittelin jo toisena koirana B-pentueesta. Myös Blondin kotona asuvat sisarukset Rauha ja Pekko sekä C-pentueen sijoitustyttö Carina kiersivät vuoden aikana Norjaa ja Ruotsia näyttelyissä. Norja jäi vielä valloittamatta, mutta Ruotsista koko trio haki näyttelyistä sertit ja Pekko vielä cacibinkin. Pekosta siis tuli viime vuonna myös Ruotsin muotovalio. Muutoinkin viime vuoden näyttelyt sujuivat mukavasti. Pekko sai Suomestakin cacibin, Rauhan poika Arttu oli toukokuussa rop-pentu ja sai syyskuussa ensimmäisen sertinsä junnuluokasta. Carinakin nappasi syksyllä toisen Suomen sertinsä eli enää puuttuu yksi. Hyvillä mielin elokuussa ilmoitin nöffipoppoon Norjan syysnäyttelyyn ja syksyn erikoisnäyttelyyn. Ja sitten Pekko kuoli ja tuntui, että maailma pysähtyi. Minun Pekkoni lähti ilman mitään varoitusta ja jäljelle jäi valtava tyrmistys ja suunnaton ikävä. Vieläkin tätä kirjoittaessani silmät kostuvat, kun ajattelen tätä lempeää herrasmiestä - minun rakasta Pekkoani. Parhaat lähtevät aina ensin, lohdutti äitini.

Elämä kuitenkin jatkui. Kuopion nöffierkkarissa esitin ensimmäistä kertaa kasvattajaluokan, joka palkittiin KP:llä. Ilman Pekkoa se ei kuitenkaan ollut kokonaan valkomusta, kuten alunperin suunnittelin. Norjassakin käytiin hakemassa kokemusta ja ihailemassa tunturien ruskaa. Päätökseni viettää vielä joskus kokonainen viikko Lapin tuntureilla ruska-aikaan vain vahvistui. Syksy kului ja syyskuussa Kota-vanhus juhlisti 15-vuotis syntymäpäiviään. Rauha kaipasi Pekkoa pitkään ja masentuikin hiukan, kunnes vihdoin löysi nuoresta Tähdestä itselleen sopivan iloista ja reipasta seuraa. Rauhan kanssa on aina mukava käydä näyttelyissä, koska se nauttii päästessään mukaan. Viime kesänä vaan harmillisesti meni parikin sertiä sivu suun. Toinen ylimääräisten pentujen jäljiltä jääneiden kilojen ja toinen kulottuneen turkin vuoksi. Mutta me jatkamme kiertämistä ja sertien metsästystä omaan rauhalliseen tahtiimme. Tänä vuonna aloitamme perinteisesti taas Kajaanin tamminäyttelystä.

Kajaanin jälkeen kuviot ovatkin vielä ihan auki riippuen siitä, tuleeko meille pentuja vai ei. Essi on tällä viikolla astutettu komealla nuorella herralla Goldbear's Val Kilmer ja mahdollisia berninpentuja toivotaan siis syntyväksi viikolla 10. Myös Carina on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta ja toiveissa on mustia nöffinpentuja kevään aikana. Mutta sen tiedän jo nyt, että luvassa on taas yksi tapahtumarikas vuosi kera koirien ja kaikkien teidän ihanien ystävien ja kasvatinomistajien! Hyvää alkanutta vuotta!

Entisenä teekkarina vappu pitää kirjoittaa isolla Weellä, vaikka muuten teekkarivaput ovatkin jo vuosia olleet taaksejäänyttä aikaa 

Työväen juhla sujui meillä varsin arkisissa ja lumisissa merkeissä. Pihalla on lunta vielä niin paljon, että pihan haravointiin päästään aikaisintaan ehkä parin-kolmen viikon päästä, kunhan vähän kuivahtaa. Sulavan lumen alta paljastuvien kikkareiden keruu sen sijaan on jokapäiväistä tylsää, mutta pakollista hommaa. Vappuaaton kunniaksi meille kuoriutui kaunis hopeanharmaa orpingtontipu. Valitettavasti pari muuta orpin siitosmunaa taitaa olla jäänyt tyhjäksi, mutta onpahan tämä yksi kaunotar (olen päättänyt, että tulokas on kana, vaikka eihän sitä vielä tiedä) sitten sitäkin rakkaampi. Kovin pirteä ja eläväinen tapaus tuntui olevan. Pilkun pääsiäistiput ovat jo 3-viikkoisia ja saaneet jo suurimmaksi osaksi sulkapeitteen. Ruskeita tyyppillisen alhon näköisiä niistä näyttäisi tulevan, vaikka toinen ei ihan puhdas alho olekaan. Iltaisin Pilkku vielä kokoaa tiput siipiensä alle pesään. Pikku tiput työntävät siiven raosta vain päänsä esille ja tutkailevat sieltä iltakanalan tapahtumia kiinnostuneena. Jättikotsin ainokainen tipu valitettavasti menehtyi muutaman päivän ikäisenä, mutta emo tuntui ottavan asian varsin tyynesti. Yritämme seuraavalla kerralla paremmalla onnella.

 

Tässä vielä lisää kuvia kanoistamme (anteeksi kuvien laatu, kännykkäkuvia). Ensimmäisessä kuvassa Hertta (nukkuu) ja Pehtoori-kukko, toisessa jättikotsit Piki ja Noki, kolmannessa musta silkkikananuorikko ja neljännessä Tiinu-alho hautomassa. Jäteistä on talven aikana kasvanut niin isoja tyttöjä, että yhtenä päivänä yksi orsistakin räksähti irti

Lambirintamallakin nyt vain kasvetaan kovaa vauhtia. Jinin, Jangin ja Joonatanin päivät kuluvat syödessä, leikkiessä ja nukkuessa. Joonatan on tyypillinen leikkisä pässykkä, aina tarjoamassa otsaansa rapsuttajalle, mutta ah, kun rapsuttavat sormet osuvat sopivasti korvan alle, niin silmätkin painuvat mielihyvästä kiinni. Kesäksi laumamme kasvaa hieman, kun Joonatan on vieroitettava jo alkukesästä tyttöjen seurasta ja hänelle on tulossa pari pikku pässykkää (musta ja valkoinen) kaveriksi, jotta ei tarvitse ihan yksin kesää viettää. Kuvissa Joonatanin erottaa tytöistä sinisistä korvamerkeistä.

Sisällä Nitan pennut kasvavat ja kehittyvät valtavaa vauhtia. Enää ei pysytä pentulaatikossa ollenkaan. Tullaan yli laidan tai jos reunakorotukset ovat paikoillaan, ulvotaan ja haukutaan niin kauan, että jollain kaksijalkaisista menee hermo ja käy nostelemassa pennut keittiön puolelle. Keittiön lisäksi on vallattu jo aula ja kuisti. Omia leluja on läjäpäin, mutta silti kengät - etenkin crocsit - kiinnostavat, samoin tuolin ja pöydänjalat. Väliin juostaan ja painitaan porukalla, kunnes taas simahdetaan tunniksi pariksi mikä minnekin. Pennut ovat jo liikkeissään melko ketteriä ja vessaankin ehtii aina livahtaa vähintään yksi pentu kaveriksi oven raosta. Ruoka maistuu jo kolmesti päivässä, mutta edelleen käydään äidinkin maitobaarissa. Jos tällä viikolla on aurinkoisia päiviä, pääsevät pennut loppuviikosta aloittamaan ulkoilun ja opettelemaan sisäsiisteyden alkeita. Neliviikkoiskuvat otimme ensimmäistä kertaa seisaallaan, mutta helppoa se ei ollut, kuten alla olevista kuvista näkyy  Pojista yksi on vielä vailla omaa rakastavaa kotia.

Viime viikot ovat kuluneet kuin siivellä. Vauvoja on syntynyt niin sisällä kuin lampolassa ja kanalassakin. Eikä kaikki ole vieläkään ohi, ehei. Ainakin kaksi kanaa istuu hyvin tiiviisti pesässään ja odottelee tipusiaan kuoriutuvaksi viikon-parin päästä.

Vauvarumban aloitti Nitta-rouva, joka päätti synnyttää kuin oppikirjasta tasan 63 vuorokauden päästä ensimmäisestä astutuksesta. Siihen se oppikirjamaisuus sitten loppuikin. Vesien menosta oli kulunut jo 4,5 tuntia, kun puolen yön maissa tartuin luuriin ja soitin päivystävälle. Vieläkö odotellaan? Lääkäri pyysi vastaanotolleen ja ei kun koira, huopia, pyyhkeitä ja ihana siskoni autoon ja menoksi. Tunnin päästä vastaanotolla vuoroamme odotellessa vihdoin jotain rupesi tapahtumaan ja ensimmäinen pentu syntyi klo 01:30 eläinlääkärin vastaanotolla täysin luonnollisesti. Ei kun kotiin synnyttämään loput. Kolme seuraavaa poikaa syntyi rauhalliseen tahtiin seuraavan kuuden tunnin aikana, mutta sitten ei enää mitään, vaikka vatsassa selvästi oli vielä pentuja jäljellä. Muutaman tunnin päästä Nitta alkoi työntää, mutta pentua ei vaan kuulunut. Taas soitto eläinlääkärille: pentu luultavasti jumissa ja suunta kohti vastaanottoa. Juuri ennen lähtöämme syntyi iso kuollut urospentu, mutta päätin kuitenkin käydä tarkistuttamassa jäljellä olevien pentujen tilanteen. Hyvä niin, sillä pentujen sykkeet olivat jo huolestuttavan alhaiset. Teimme nopeasti päätöksen sektiosta ja kaikki sujuikin hyvin. Kaksi viimeistä pentua syntyivät elävänä ja hyvävointisena. Olin niin onnellinen pentujen eloonjäämisestä, etten edes älynnyt tarkistaa sukupuolia, ennen kuin eläinlääkäri sitä kysyi. Poika ja TYTTÖ!! Viimeinen pentu oli kuin olikin tyttö ja tyttäreni sai kauan odottamansa oman pennun.

Loppuosa onkin tähän saakka taas sujunut kuin oppikirjasta (koputtaa puuta). Nitta on valtavan hyvä emä ja toipui leikkauksesta hyvin. Maitoa riittää ja pennut kasvavat hyvin ja tasaisesti. Muutoinkin pentue on hyvin tasainen ja kaikki niin ihanan tummia! Ensimmäiset yritykset pentulaatikosta kiipeämiseksi on jo tehty, joten luulenpa, että ensi viikolla täytyy korottaa laitoja. Ensi viikolla alkaa myös kiinteään ruokaan opettelu sekä tutustuminen keittiöön ja laumamme muihin koiriin. Olen myös nukkunut jo pari yötä omassa sängyssäni ja hetekassa vietetyt yöt pentulaatikon laidalla ovat (onneksi) jo takanapäin.

Pentulaatikon reunalta jännäsin myös parin päivän päästä penikoinnista olleita Kemijärven näyttelyitä. Essin ja Ossin Viuhti-tyttö osallistui ensimmäistä kertaa 9 kuukauden ikäisenä junnuluokkaan ja sai hienosti eh:n. Arvostelu oli varsin lupaava ja esittäminen erinomaista, mutta toki tytön täytyy kasvaa vielä leveyssuunnassa. Onnea Tarja ja Viuhti, siitä se lähtee! Myös Carina osallistui näyttelyyn Erjan kanssa ja sai erinomaisen. Serti oli jäänyt kirjaimellisesti hiuskarvan varaan eli turkkia olisi saanut olla enemmän. No, neiti tekee parhaillaan juoksua ja senhän tietää, että silloin turkki lähtee. Mutta onneksi se tulee joskus takaisinkin.

Seuraavalla viikolla alkoi lampolassa tapahtua. Isomahainen Indy karitsoi kaksi kaunista valkoista tyttöä, joille annoimme nimet Jin ja Jang. Jangilla on pyllyn päällä ruskea läiskä, joten tytöt on helppo erottaa toisistaan. Indy on supermamma, jolle äitiys sopii täydellisesti. Isabella karitsoi oman pässikaritsansa Joonatanin viiden päivän pästä Indyn karitsoinnista. Joonatanin alku oli hieman hankala, mutta vihdoin seuraavana päivänä imeminen omankin äidin tissiltä alkoi sujua. Nyt Joonatan jo painelee ympäri karsinaa Jinin ja Jangin kanssa.

Kanalassa Pilkun hautominen edistyi siten, että pitkänä perjantaina kahdesta munasta alkoi kuulua piipitystä ja muniin oli tullut pieni särö. Yön aikana kuoriutuminen edistyi ja aamulla toisesta munasta kuoriutui ensimmäinen tipu ja muutaman tunnin päästä toinenkin. Ihka oikeita pääsiäistipuja! Pilkku-emo on tarkka poikasistaan ja siksipä uskalsinkin päästää emän tipujensa kanssa toisten kanojen joukkoon jo seuraavana päivänä. Siellä tiput nyt touhuavat Pilkun tarkan silmän alla ja isommat ovat ottaneet pienet osaksi laumaansa. Yöksi nostan Pilkun tipuineen vielä pesään ja annan iltapalaksi herkkuja. Pilkku onkin oppinut jo odottamaan herkkuja ja hyppää heti pesään, kun saavun kanalaan. Minun hommakseni jää vain nostaa tiput perässä. Kana ei kuulkaa ole ollenkaan niin tyhmä eläin kuin luullaan. Kanalassa odotellaan perheenlisäystä vielä kahdelle kanalle. Jättikotsilla on allaan alhon muna ja alhokana puolestaan hautoo orpingtonin munia. Orpington on rotuna uusi tuttavuus ja mielenkiinnolla odotan, minkä näköisiä tipuja munista kuoriutuu.

Näihin melko lapsellisiin tunnelmiin päätän raporttini tällä kertaa.

Maaliskuu ja hankikelit! Mikä ihana aika vuodesta! Pitkän ja pimeän talven jälkeen taas aurinko paistaa ja päivä pitenee vauhdilla. Kaivoin jopa sukset esille varastosta, josko kohta hangelle pääsisi hiihtelemään.

Alkava viikko voi kuitenkin mennä toisissa merkeissä, kun tuolla meidän Nitta-bernillä olisi synnytyksen aika kohta. Vatsa on melkoisen suuri ja jännityksellä odotan, kuinka suuri pentue on luvassa. Ultrassa eläinlääkäri lupasi ainakin kuusi, mutta kohtahan tuo selviää. Olo on jo tukala, mutta ruoka ja ulkoilu maistuvat vielä, joten ihan rauhassa voimme odotella h-hetkeä. Pentueen komea isä Topsy muuten voitti upeasti helmikuussa Sennenkoirien erikoisnäyttelyssä bernit ollen siis rop-koira. Toivottavasti pennuista tulee yhtä kauniita ja komeita! Ja tietenkin terveitä.

Ensi viikolla mahdollisesti käynnistyvät myös karitsoinnit. Kolmesta uuhestamme kaksi eli molemmat valkoiset tytöt Indy ja Isabella ovat kantavina. Musta Iris jäi valitettavasti tyhjäksi, joten mustia karitsoita joudumme odottamaan ensi kevääseen. Etenkin Indyllä on todennäköisesti tulossa iso vuonue, joten juottorehua ja tuttipulloja on jo ostettu varastoon hätävaraksi. Muutoin lampolassakin kasvatellaan vatsoja vielä kaikessa rauhassa.

Ei kahta ilman kolmatta kuten sanotaan. Myös kanalassa odotellaan perheenlisäystä. Pilkku-kanalla on haudottavanaan oman munansa lisäksi myös Hertan ja Liinun munat, joten jos Pehtoori-kukko on hoitanut haareminsa ja munat ovat lähteneet kehittymään, syntyy meille pääsiäisenä ihka oikeita pääsiäistipujakin. Pilkku oli viimeksi todella hyvä emo ja nytkin viihtyy todella tiiviisti pesässään, joten toivotaan parasta! Pilkun viime syksynä hautomista silkkitipuista on kasvanut musta silkkikana ja komea valkoinen silkkikukko. Kukolle on hakusessa uusi lauma, koska on liian likeistä sukua meidän kanalle suvunjatkamisen kannalta.

Surua ja harmiakin on alkuvuoden aikana ollut. Ensin Ninja-bernillä todettiin toisessa olkanivelessä irtopala, joka operoitiin helmikuussa. Sitten Blondi-nöffillä todettiin toisenkin polven ristisiteissä hankaumaa, josta syystä polvi operoitiin maaliskuun alussa. Molemmat tytöt ovat kuitenkin lähteneet leikkauksen jälkeen toipumaan hyvin.

Kajaanin tamminäyttely jäi meiltä lopulta väliin, mutta Jyty ja Blondi edustivat kenneliä erittäin hyvin Turun tamminäyttelyssä. Viime viikonloppuna Pekko, Essi ja Carina pyörähtivät kehässä Norjassa Harstadin kv-näyttelyssä. Kaikki saivat erinomaisen arvostelun, mutta sen suurempaa menestystä ei tällä kertaa tullut. Maisemat olivat upeita, kuten Norjassa aina ja uusi reissu on jo harkinnassa. Ensi viikonloppuna myös Viuhti aloittaa näyttelyuransa Kemijärvellä, jonne suuntaa myös Carina. Minä jännitän tuloksia kotona pentulaatikon laidalla.

Mutta nyt nukkumaan, ensi viikko on jo aamulla