Ihan ensiksi anteeksi, 2-viikkoiskuvia ei tällä kertaa ole luvassa. Kamerani sanoi yhteistyösopimuksensa irti, enkä ole ehtinyt vielä hankkia uutta tilalle. Lupaan kuitenkin, että viikon päästä minulla on uusi kamera.

Uskomattoman paljon ovat pentuset kehittyneet viikon aikana. Pikkuruiset siniset silmät ovat auenneet ja jalatkin kantavat jo melko hyvin. Pentuset ovat huomanneet, että jalkoja käyttämällä pääsee paljon nopeammin kuin ryömimällä, mutta vielä tuiskahdellaan tämän tästä kuonolleen. Vaan ei haittaa, eteenpäin elävän mieli  Pienin pennuista 'Pikku-Pietari' on muita sisaruksia kehityksessään muutaman päivän jäljessä, mutta sinnikkäästi se paarustaa muiden mukana. Silmät sillä alkoivat raottua eilen ja tänä aamuna sekin jo taapersi pentulaatikossa ensimmäisiä askeliaan. Itsekin tunsin oikein äidin ylpeyttä sitä katsellessani. Lapset tykkäävät istuskella pentulaatikossa ja koulusta tullessa ensimmäisenä riennetään katsomaan pentuja. Mukavahan se on, kun hetkessä on syli täynnä tuhisevia pentuja, kun laatikkoon istahtaa  Painoa pennuilla voisi mielestäni olla enemmänkin, mutta ne kuitenkin nousevat tasaisesti kaikilla pennuilla. Pienin painoi eilen 575 g ja suurin 1475 g. Amanda syö kuin hevonen, mutta siltikään maitoa ei tahdo riittää tarpeeksi koko katraalle. Tai siis minun mielestäni tarpeeksi, pennut kyllä ovat tyytyväisen oloisia, eivätkä huoli pullosta lisäruokaa. Taitaa ollakin niin, että ainoa, joka täällä hermoilee on kasvattaja  No joka tapauksessa jauhelihaa aletaan pikkuhiljaa makustella loppuviikosta. Matolääkkeen makuun onkin jo parina päivänä tutustuttu, Flubenol tuntuu olevan pentujen mielestä oikein hyvän makuista.

Tätä kirjoittaessani ulkona sataa lunta. Ensimmäinen kunnon lumisade tälle syksylle ja maa on jo valkoisena. Tuskinpa tuo vielä pysyvää on, mutta nautitaan nyt niin kauan kuin sitä kestää.