Tätä kirjoittaessani ulkona paistaa aurinko ja pakkastakin on enää -24 astetta. Tätähän tämä helmikuu tuppaa täällä Torniossa olemaan, tiukkoja yöpakkasia ja aurinkoisia päiviä. Kerrassaan mahtavat ulkoiluilmat siis! Harmi vaan, kun tuo oma koipi on edelleen sen verran kipeä, että särkylääkkeiden voimalla mennään. Ja koirathan ei sitä voi millään käsittää, että emännän takia olisi otettava hieman rauhallisemmin. Sähköjänikset...

Viime kuulumisten jälkeen olemme Rauhan kanssa kovasti innostuneet tokoilemaan. Kerran viikossa käymme kennelkerhon harjoituksissa ja kotona harjoitellaan enemmän tai no ehkä kuitenkin vähemmän harjoitusten välillä. Kävimme alkukuusta myös Tornion kennelkerhon järjestämässä Katja Tammisen tokokoulutuksessakin hakemassa vinkkejä ja oppia. Viikonloppukurssi oli oikein antoisa meille molemmille, mutta vielä on piiiitkä matka siihen, että edes alokasluokan liikkeet olisivat kasassa. Seuraaminen sujuu jo melko hyvin samoin paikallaan makaaminen ja luoksetulo. Liikkeestä seisominen ja maahanmeno sekä hyppy tarvitsevat vielä aikaa, mutta ovat hmmm... no ainakin menossa oikeaan suuntaan  Nouto on ihan yök, yök, mutta siihenkin saimme Katjalta hyviä vinkkejä. Eikä se onneksi edes kuulu alokasluokan liikkeisiin.

Aada ja Heta ovat myös suorittaneet alkeistokokoulutuksen ja täytyy kyllä sanoa, että hienosti tuo 9-vuotias tyttönen on saanut koiransa koulutettua. Sivullemeno, seuraaminen, luoksetulo, istuminen ja maahanmeno sujuvat ja muutenkin tuolla parilla on kontakti kunnossa! Nyt he ovat aloittaneet agilityn alkeiskurssin ja ainakin intoa tuntuu riittävän. Heta raukka vaan on pudottanut turkkinsa ihan totaalisesti ja joutuu treenaamaan villapaita päällä, jotta tarkenisi viileässä hallissa.

Viime lauantaina kävimme nöffitreffeillä Kemissä. Koska Samu tuli meille viikonlopuksi hoitoon, niin päätin ottaa mukaan vain pennut eli Samun ja PP:n. Lenkillä taisi olla yhteensä 9 nöffiä omistajineen ja kun ilmakin vielä oli mukava, niin mikäs meillä oli lenkkeillessä. Koirat juoksivat irtohömppää ja hyvin jaksoivat pennutkin mukana. Alkuun vähän arvelutti lähteä lenkille PP:n kanssa, mutta hienosti hän jaksoi muiden mukana koko ajan. Pentujengin vahvistuksena oli myös Erjan Carina. Siinä sitä onkin niin syötävän suloinen kakara että  Lenkin päätteeksi paisteltiin Tarjan ja Tepan tarjoamia makkaroita ja juotiin kahvia ja mehua. Koiratkin saivat osansa makkaroista, tietysti.

C-pentusista Pontus on treenaillut tokoa aktiivisesti emäntänsä kanssa ja onkin kuulemma todella oppivainen pikku kaveri. Kasvattaja tietysti on ylpeä 'lapsestaan' ja erityisesti sen emännästä, joka jaksaa aktiivisesti kouluttaa Pontusta. Muutkin lapsoset ovat kunnostautuneet erityisesti sisustamisen saralla näin hampaiden vaihdon aikaan. Kuulemma osaavat olla todella jästipäitä. Enpä taida uskoa, herran enkeleitä ovat varmasti kaikki  No, jos totta puhutaan, niin on PP:kin vähän maistellut...

Tällä viikolla tehdään myös historiaa. Nimittäin ensimmäinen BearEssence-kasvatti saa jälkeläisiä. Meidän Pekolle on tulossa vauvasia ihan lähipäivinä kennel Ground Control:in. Ja melkomoinen määrä onkin luvassa, röntgenissä oli näkynyt 9-10 pentua! Myös valkomustia kakaroita on tilauksessa  Täällä jännitetään ja pidetään peukkuja , että kaikki menisi hyvin.