Tätä kirjoittaessani minulla palavat leivinuunissa ensimmäiset tulet tälle syksylle. Minä nautin liekkien kuumasta loimotuksesta ja rätinästä, kun ne nuolevat kuivaa puuta. Rehellisesti sanottuna minä rakastan leivinuuniani, jonka olen itse suunnitellut ja jonka tuttavamme on meille muurannut. Vaikka oma leivinuunini on vain muutaman vuoden vanha, se muistuttaa minua myös lapsuudestani ja mummostani, jonka isän käsialaa on vanha 1800-luvun lopulla rakennettu lapsuudenkotini, jonka pirtin muurista oman uunini mallikin on peräisin. Se muuten olikin sellainen muuri, jossa poltettiin metrin mittaisia halkoja, eikä tällaisia lyhyitä klapeja, mitä nykyään. Sanalla sanottuna komea!

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän sitä haluaa antaa omillekin lapsille niitä hienoja kokemuksia, mistä itse maalla kasvaneena on saanut nauttia. Noh, täytyy myöntää, ettei se elämä maatilalla aina ollut niin ihanaa, kun työtä oli mahdottomasti ja rahaa vähän, mutta silti. Osin sieltä kai tämä eläinten kanssa touhuilukin juontaa juurensa. Haluan, että omat lapseni oppivat kunnioittamaan ja ymmärtämään eläimiä ja kantamaan niistä vastuuta. Toisaalta haluan opettaa heille myös sen, että eläimet ovat eläimiä, eivätkä lapsia, niin rakkaita kuin ovatkin. Tänä kesänä meille tulleet kanat ovat valloittaneet meidät kaikki. Myös moni vieras on kanoja käynyt katselemassa, ruokkimassa, silittämässä, sylittelemässä ja munia pesästä hakemassa. Niinkin luonnolliselta tuntuva asia, kuin miksi kaikista munista ei tule tipuja, on osoittautunut monelle aivan uudeksi ja oudoksi. Mukavaa on ollut huomata, kuinka meille jo jokapäiväinen juttu eli munien kerääminen, on vieraalle lapselle suuri elämys. Voi sitä silmien loistetta, kun pesästä löytyy vielä lämmin vasta munittu muna!

Viime blogipäivityksen jälkeen kanatarhaamme on tullut vielä kaksi uutta nuorikkoa. Piki ja Noki ovat mustia jättikochkanoja, jotka tässä vaiheessa muistuttavat kovasti metsälinnun poikasia. Samalla haimme meille myös muutaman silkkikakanan siitosmunan haudottavaksi. Pilkku-rouvalle nimittäin iski hautomakuume ja nyt se istuu jo kolmatta viikkoa tiukasti pesässään silkkimunien päällä. Jos haudonta onnistuu, silkkitipuja on odotettavissa muutaman päivän päästä. Jännät  ajat edessä siis! Myös kauan haaveilemiani lampaita meille on tulossa syksymmällä, mutta niistä enemmän sitten myöhemmin.

Mutta koska tämä on kennelin eikä kanalan blogi, niin jatketaanpa koirilla. Joka puolivuotinen narttujen juoksurumba on nyt onnellisesti ohi ja pojatkin saavat huokaista helpotuksesta. Rauhan siemennys näyttäisi onnistuneen hyvin (ihanaa!) ja vatsaakin on jo tullut. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että vielä viime viikonloppuna olin kyllä melkoisen epävarma, kun vatsa ei vaan kasvanut. Sitten melkein yhdessä yössä pentuvatsa olikin tipahtanut paikoilleen ja nyt se kasvaa kovaa vauhtia, ihan mittanauhallakin mitattuna. Ultrassakin olemme käyneet jopa kahdesti (emäntä tarvitsee uskonvahvistusta), mutta ei sitä pentujen määrää vaan saada laskettua. Joka tapauksessa ainakin enemmän kuin yksi! Tällä viikolla on aloitettu madotus ja ensi viikon lopulla alan kaivella pentuvermeitä taas esille. Rauha itse voi hyvin vaikka vatsa jo vähän menoa rauhoittaakin. Alkuun ruoka ei oikein maistunut (paitsi kissanruoka!), mutta nyt menee jo kaikki, mikä ehkä kenties joskus on ruokaa muistuttanutkaan. Valtava nälkä koko ajan! Ja niin hellyydenkipeä.

Tuloksiakin BE-kasvatit ovat takoneet taas mukavasti. Carina on selkeästi aikuistunut ulkomuodoltaan ja alkaa näyttää nöffiltä. Se näkyy myös näyttelytuloksista ja viime näytelmistä Carina onkin Erjan kanssa napsinut hienosti PN-sijoituksia ja Kokkolasta myös ensimmäisen sertin. Carina kävi myös Akuutissa sydäntutkimuksissa, jossa sydänspesialisti ultrasi sydämen täysin terveeksi. Viralliset luustokuvaukset ovat edessä ensi viikolla. Kokkolan näyttelyreissulla näin myös Pekon Black Tower A-pentuja, jotka juuri olivat päässeet junnuluokkiin. Kaikki kolme pentua, Jade, Jazz ja Turbo, saivat hienosti eh:n vaikka ovatkin vielä melko hauskassa kehitysvaiheessa. Kotimatkalla kävimme moikkaamassa ao. kuvassa poseeraavaa Taikaa, josta myös pidin todella paljon.

Ida käytti Helmiä luonnetestissä ja tuloksena oli mukavat pisteet eri osa-alueista loppupistein 126 p. Helmi osoittautui kohtuullisen kovaksi ja erittäin vilkkaaksi, tuomarien sanoin positiiviseksi koiraksi. Puolustushalu oli pieni, mutta tuomarien mukaan osasi hyvin käyttää kroppaansa ilmoittaaksen olevansa kuningatar. Erittäin vilkas ei ehkä ole kovin tyypillistä nöffeille, mutta hyvinkin tyypillistä BE-nöffeille, luulen...

Kesäkauden ehkä hienoin juttu oli kuitenkin Blondin ja Johannan pääsy vesipelastuksen SM-kisoihin Iittiin, jonne valittiin 12 Suomen parasta koirakkoa kuluneen kesä tulosten perusteella. Parivaljakko lähti kisoihin Johannan sanoin tekemään parhaansa ja toivomaan, että tuuli tuulisi oikeasta suunnasta. No taisi se tuulla, koska tuliaisina oli hieno 4. sija! Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, Marja-Leena ja Kyttä nappasivat täydet sata pistettä. Seuraavat kolme koiraa olivat kaikki tasapisteillä 96 pistettä, jolloin kokonaisaika ratkaiseen sijoitukset. Raskaana koirana ja hieman hitaana starttaajana Blondi joutui luovuttamaan mitalisijat nopeammille, mutta sehän ei tulosta huononna. Kasvattajalla oli kuulkaa hymy korvissa pitkän aikaa, niin hienoa on, kun oma kasvatti pärjää alkuperäisrotuna palveluskoirien parissa! Onnea tuhannesti Johanna ja Blondi, huippusuoritus jälleen kerran! Seuraavan kerran vepeä jännätäänkin jo ensi viikonloppuna, kun myös Sanna onnistui vihdoinkin saamaan Pontukselle kisapaikan. Täällä peukutetaan!