Meillä on tauti. Ekaksi siihen sairastui Pekko, joka ei eilen aamulla oikein halunnut syödä mitään ja sitten oksensi senkin vähän pois. Heti perään sairastui Aada menomatkalla Jällivaaran näyttelyyn. Ja tänä aamuna ei sitten ruoka kelvannut Rauhallekaan ja vedenkin oksentaa pois. Onneksi Aada ja Pekko ovat jo parempana, toivottavasti on vain yhden päivän juttu. Jännä sinänsä, että tarttuu sekä koiraan että ihmiseen, mutta toisaalta näin on käynyt ennenkin juuri oksennustaudin kanssa.

Eilen käytiin siis Jällivaaran kv-näyttelyssä Ossin kanssa. Kati lähti mukaan. Tuloksena oli pu3 eli pronssia. Esitin Marjon Occon avoimessa luokassa ja Occo juoksi luokkavoittoon ja oli lopulta pu4, sai sertin ja valioitui. Onnea Marjo ja Auno! Jällivaarasta mukaan tarttui The Sika :) Tänään olis ollut vielä Rovaniemelläkin näyttely, mutta ne geimit jätettiin nyt väliin ja keskitytään sairasosastoon. Sika yrittää olla avuksi.

1665770.jpg