Eilen maanantaina oli ensimmäistä kertaa tokoa sitten joululoman. Rauhan kanssa harjoiteltiin ohjatusti luoksetuloa ja hyppyä. Tosin Rauha ei mokomaa laudankappaletta maassa edes noteerannut, juosta rymisteli vaan makupalan perässä laudan yli. Yhden kerran nami jäi vähän liian lähelle ja Rauha sitten seisomaan esteen päälle namia syömään. Niinpä minä tuuppasin Rauhan pyllystä esteen toiselle puolelle, jotta saatiin liike loppuun. Koulutusohjaaja vähän huolestui, ettei vaan tullut nyt koiralle huonoja muistoja pakottamisesta, mutta totesi heti perään, että eipä tuo tainnut edes huomata koko asiaa  

Luoksetulo eteen sujui jo ihan kivasti lyhyeltä etäisyydeltä. Vauhtia voisi olla vähän enemmän, mutta oma vika, kun tuppaan aina lopussa kumartumaan koiraa kohti ja koira alkaa hidastaa. Tässäkin hommassa kaivataan ryhtiliikettä.

Itsenäisesti harjoiteltiin vanhoja juttuja eli kontaktia, sivulletuloa ja luvan odottamista sekä uutena maahanmenoa ja arvaa kumpi käsi -leikkiä. Mutta se oli minusta ihan tylsää, kun Rauha arvasi aina heti kummassa kädessä minulla nami oli. Ihan sama kuin pelaisi 6-vuotiaan kanssa muistipeliä. Toinen - et siis sinä - voittaa aina.

Omaa vuoroa odotellessa katseltiin vähän muidenkin suorituksia. On oikeastaan aika jännä, kuinka eri lailla eri koirat ja rodut toimivat. Noutajat höseltävät iloisena 90 % ajastaan, pikkukoirat sen sijaan ovat yleensä tosi nokkelia. Jotkut koirat lamaantuvat uusista asioista kokonaan, eivätkä suostu tekemään mitään muuta kuin makaamaan paikallaan, toisia taas kiinnostavat ihan muut jutut kuin oppiminen. Niinkuin Maxi-nöffi Rauhaa