...tai ainakin siltä tuntuu. Niin nopeasti on sujahtanut kolme ensimmäistä viikkoa pentusilla. Taas on opittu uusia juttuja. Istuminen sujuu jo ja ensimmäiset pentupainitkin on jo painittu. Pylly pystyyn, RRÄYH ja sisaren kimppuun

Pikkuhiljaa alkaa jauheliha-kermaviili vellikin mennä pääasiassa sinne minne pitääkin eli suuhun ja massuun. Mutta edelleen syönnin jälkeen ruokaa löytyy turkista, tassuista, korvista, minun housuista, lattialta,... ihan joka paikasta. Paras syömäpaikka on keskellä ruokakuppia. Siihen kun pötkähtää, niin on ateriointi helppoa. Ruokailua helpottaa hampaiden ilmestyminen. Pienet naskalihampaat ovatkin uskomattoman terävät. Ruuan päälle imaistaan maidot tissibaarista ja avot, kun on mukava pistää vatsan viereen köllimään.

Mutta se pentusten tuoksu, miten se onkin niin ihana . Pikkusia voisi sylitellä tuntikausia. Nihnih, tuhtuh ja nuolaisu ja pieni hännänheilautus. Ihan selvästi ne sanovat 'minä olen pieni ja kiltti koiranpentu'.

Valitettavasti tuoksua en voi välittää näin netin kautta, mutta uudet kuvat päivitin juuri kotisivuille. Osa pennuista vain oli ruokailun jäljiltä niin tyrmässä, etteivät oikein jaksaneet poseerata. Erityisesti pikku-Pietarilla kasvaminen ottaa koville, kun pitää kiriä isompiaan kiinni. Eipä se juuri muuta teekään kuin syö ja nukkuu. Lellikki kun on, niin mieluiten jonkun sylissä tietenkin...

Ensin syödään isoveljen kanssa ja sitten nukutaan...