Entisenä teekkarina vappu pitää kirjoittaa isolla Weellä, vaikka muuten teekkarivaput ovatkin jo vuosia olleet taaksejäänyttä aikaa 

Työväen juhla sujui meillä varsin arkisissa ja lumisissa merkeissä. Pihalla on lunta vielä niin paljon, että pihan haravointiin päästään aikaisintaan ehkä parin-kolmen viikon päästä, kunhan vähän kuivahtaa. Sulavan lumen alta paljastuvien kikkareiden keruu sen sijaan on jokapäiväistä tylsää, mutta pakollista hommaa. Vappuaaton kunniaksi meille kuoriutui kaunis hopeanharmaa orpingtontipu. Valitettavasti pari muuta orpin siitosmunaa taitaa olla jäänyt tyhjäksi, mutta onpahan tämä yksi kaunotar (olen päättänyt, että tulokas on kana, vaikka eihän sitä vielä tiedä) sitten sitäkin rakkaampi. Kovin pirteä ja eläväinen tapaus tuntui olevan. Pilkun pääsiäistiput ovat jo 3-viikkoisia ja saaneet jo suurimmaksi osaksi sulkapeitteen. Ruskeita tyyppillisen alhon näköisiä niistä näyttäisi tulevan, vaikka toinen ei ihan puhdas alho olekaan. Iltaisin Pilkku vielä kokoaa tiput siipiensä alle pesään. Pikku tiput työntävät siiven raosta vain päänsä esille ja tutkailevat sieltä iltakanalan tapahtumia kiinnostuneena. Jättikotsin ainokainen tipu valitettavasti menehtyi muutaman päivän ikäisenä, mutta emo tuntui ottavan asian varsin tyynesti. Yritämme seuraavalla kerralla paremmalla onnella.

Tässä vielä lisää kuvia kanoistamme (anteeksi kuvien laatu, kännykkäkuvia). Ensimmäisessä kuvassa Hertta (nukkuu) ja Pehtoori-kukko, toisessa jättikotsit Piki ja Noki, kolmannessa musta silkkikananuorikko ja neljännessä Tiinu-alho hautomassa. Jäteistä on talven aikana kasvanut niin isoja tyttöjä, että yhtenä päivänä yksi orsistakin räksähti irti

Lambirintamallakin nyt vain kasvetaan kovaa vauhtia. Jinin, Jangin ja Joonatanin päivät kuluvat syödessä, leikkiessä ja nukkuessa. Joonatan on tyypillinen leikkisä pässykkä, aina tarjoamassa otsaansa rapsuttajalle, mutta ah, kun rapsuttavat sormet osuvat sopivasti korvan alle, niin silmätkin painuvat mielihyvästä kiinni. Kesäksi laumamme kasvaa hieman, kun Joonatan on vieroitettava jo alkukesästä tyttöjen seurasta ja hänelle on tulossa pari pikku pässykkää (musta ja valkoinen) kaveriksi, jotta ei tarvitse ihan yksin kesää viettää. Kuvissa Joonatanin erottaa tytöistä sinisistä korvamerkeistä.

Sisällä Nitan pennut kasvavat ja kehittyvät valtavaa vauhtia. Enää ei pysytä pentulaatikossa ollenkaan. Tullaan yli laidan tai jos reunakorotukset ovat paikoillaan, ulvotaan ja haukutaan niin kauan, että jollain kaksijalkaisista menee hermo ja käy nostelemassa pennut keittiön puolelle. Keittiön lisäksi on vallattu jo aula ja kuisti. Omia leluja on läjäpäin, mutta silti kengät - etenkin crocsit - kiinnostavat, samoin tuolin ja pöydänjalat. Väliin juostaan ja painitaan porukalla, kunnes taas simahdetaan tunniksi pariksi mikä minnekin. Pennut ovat jo liikkeissään melko ketteriä ja vessaankin ehtii aina livahtaa vähintään yksi pentu kaveriksi oven raosta. Ruoka maistuu jo kolmesti päivässä, mutta edelleen käydään äidinkin maitobaarissa. Jos tällä viikolla on aurinkoisia päiviä, pääsevät pennut loppuviikosta aloittamaan ulkoilun ja opettelemaan sisäsiisteyden alkeita. Neliviikkoiskuvat otimme ensimmäistä kertaa seisaallaan, mutta helppoa se ei ollut, kuten alla olevista kuvista näkyy  Pojista yksi on vielä vailla omaa rakastavaa kotia.

Viime viikot ovat kuluneet kuin siivellä. Vauvoja on syntynyt niin sisällä kuin lampolassa ja kanalassakin. Eikä kaikki ole vieläkään ohi, ehei. Ainakin kaksi kanaa istuu hyvin tiiviisti pesässään ja odottelee tipusiaan kuoriutuvaksi viikon-parin päästä.

Vauvarumban aloitti Nitta-rouva, joka päätti synnyttää kuin oppikirjasta tasan 63 vuorokauden päästä ensimmäisestä astutuksesta. Siihen se oppikirjamaisuus sitten loppuikin. Vesien menosta oli kulunut jo 4,5 tuntia, kun puolen yön maissa tartuin luuriin ja soitin päivystävälle. Vieläkö odotellaan? Lääkäri pyysi vastaanotolleen ja ei kun koira, huopia, pyyhkeitä ja ihana siskoni autoon ja menoksi. Tunnin päästä vastaanotolla vuoroamme odotellessa vihdoin jotain rupesi tapahtumaan ja ensimmäinen pentu syntyi klo 01:30 eläinlääkärin vastaanotolla täysin luonnollisesti. Ei kun kotiin synnyttämään loput. Kolme seuraavaa poikaa syntyi rauhalliseen tahtiin seuraavan kuuden tunnin aikana, mutta sitten ei enää mitään, vaikka vatsassa selvästi oli vielä pentuja jäljellä. Muutaman tunnin päästä Nitta alkoi työntää, mutta pentua ei vaan kuulunut. Taas soitto eläinlääkärille: pentu luultavasti jumissa ja suunta kohti vastaanottoa. Juuri ennen lähtöämme syntyi iso kuollut urospentu, mutta päätin kuitenkin käydä tarkistuttamassa jäljellä olevien pentujen tilanteen. Hyvä niin, sillä pentujen sykkeet olivat jo huolestuttavan alhaiset. Teimme nopeasti päätöksen sektiosta ja kaikki sujuikin hyvin. Kaksi viimeistä pentua syntyivät elävänä ja hyvävointisena. Olin niin onnellinen pentujen eloonjäämisestä, etten edes älynnyt tarkistaa sukupuolia, ennen kuin eläinlääkäri sitä kysyi. Poika ja TYTTÖ!! Viimeinen pentu oli kuin olikin tyttö ja tyttäreni sai kauan odottamansa oman pennun.

Loppuosa onkin tähän saakka taas sujunut kuin oppikirjasta (koputtaa puuta). Nitta on valtavan hyvä emä ja toipui leikkauksesta hyvin. Maitoa riittää ja pennut kasvavat hyvin ja tasaisesti. Muutoinkin pentue on hyvin tasainen ja kaikki niin ihanan tummia! Ensimmäiset yritykset pentulaatikosta kiipeämiseksi on jo tehty, joten luulenpa, että ensi viikolla täytyy korottaa laitoja. Ensi viikolla alkaa myös kiinteään ruokaan opettelu sekä tutustuminen keittiöön ja laumamme muihin koiriin. Olen myös nukkunut jo pari yötä omassa sängyssäni ja hetekassa vietetyt yöt pentulaatikon laidalla ovat (onneksi) jo takanapäin.

Pentulaatikon reunalta jännäsin myös parin päivän päästä penikoinnista olleita Kemijärven näyttelyitä. Essin ja Ossin Viuhti-tyttö osallistui ensimmäistä kertaa 9 kuukauden ikäisenä junnuluokkaan ja sai hienosti eh:n. Arvostelu oli varsin lupaava ja esittäminen erinomaista, mutta toki tytön täytyy kasvaa vielä leveyssuunnassa. Onnea Tarja ja Viuhti, siitä se lähtee! Myös Carina osallistui näyttelyyn Erjan kanssa ja sai erinomaisen. Serti oli jäänyt kirjaimellisesti hiuskarvan varaan eli turkkia olisi saanut olla enemmän. No, neiti tekee parhaillaan juoksua ja senhän tietää, että silloin turkki lähtee. Mutta onneksi se tulee joskus takaisinkin.

Seuraavalla viikolla alkoi lampolassa tapahtua. Isomahainen Indy karitsoi kaksi kaunista valkoista tyttöä, joille annoimme nimet Jin ja Jang. Jangilla on pyllyn päällä ruskea läiskä, joten tytöt on helppo erottaa toisistaan. Indy on supermamma, jolle äitiys sopii täydellisesti. Isabella karitsoi oman pässikaritsansa Joonatanin viiden päivän pästä Indyn karitsoinnista. Joonatanin alku oli hieman hankala, mutta vihdoin seuraavana päivänä imeminen omankin äidin tissiltä alkoi sujua. Nyt Joonatan jo painelee ympäri karsinaa Jinin ja Jangin kanssa.

Kanalassa Pilkun hautominen edistyi siten, että pitkänä perjantaina kahdesta munasta alkoi kuulua piipitystä ja muniin oli tullut pieni särö. Yön aikana kuoriutuminen edistyi ja aamulla toisesta munasta kuoriutui ensimmäinen tipu ja muutaman tunnin päästä toinenkin. Ihka oikeita pääsiäistipuja! Pilkku-emo on tarkka poikasistaan ja siksipä uskalsinkin päästää emän tipujensa kanssa toisten kanojen joukkoon jo seuraavana päivänä. Siellä tiput nyt touhuavat Pilkun tarkan silmän alla ja isommat ovat ottaneet pienet osaksi laumaansa. Yöksi nostan Pilkun tipuineen vielä pesään ja annan iltapalaksi herkkuja. Pilkku onkin oppinut jo odottamaan herkkuja ja hyppää heti pesään, kun saavun kanalaan. Minun hommakseni jää vain nostaa tiput perässä. Kana ei kuulkaa ole ollenkaan niin tyhmä eläin kuin luullaan. Kanalassa odotellaan perheenlisäystä vielä kahdelle kanalle. Jättikotsilla on allaan alhon muna ja alhokana puolestaan hautoo orpingtonin munia. Orpington on rotuna uusi tuttavuus ja mielenkiinnolla odotan, minkä näköisiä tipuja munista kuoriutuu.

Näihin melko lapsellisiin tunnelmiin päätän raporttini tällä kertaa.

Maaliskuu ja hankikelit! Mikä ihana aika vuodesta! Pitkän ja pimeän talven jälkeen taas aurinko paistaa ja päivä pitenee vauhdilla. Kaivoin jopa sukset esille varastosta, josko kohta hangelle pääsisi hiihtelemään.

Alkava viikko voi kuitenkin mennä toisissa merkeissä, kun tuolla meidän Nitta-bernillä olisi synnytyksen aika kohta. Vatsa on melkoisen suuri ja jännityksellä odotan, kuinka suuri pentue on luvassa. Ultrassa eläinlääkäri lupasi ainakin kuusi, mutta kohtahan tuo selviää. Olo on jo tukala, mutta ruoka ja ulkoilu maistuvat vielä, joten ihan rauhassa voimme odotella h-hetkeä. Pentueen komea isä Topsy muuten voitti upeasti helmikuussa Sennenkoirien erikoisnäyttelyssä bernit ollen siis rop-koira. Toivottavasti pennuista tulee yhtä kauniita ja komeita! Ja tietenkin terveitä.

Ensi viikolla mahdollisesti käynnistyvät myös karitsoinnit. Kolmesta uuhestamme kaksi eli molemmat valkoiset tytöt Indy ja Isabella ovat kantavina. Musta Iris jäi valitettavasti tyhjäksi, joten mustia karitsoita joudumme odottamaan ensi kevääseen. Etenkin Indyllä on todennäköisesti tulossa iso vuonue, joten juottorehua ja tuttipulloja on jo ostettu varastoon hätävaraksi. Muutoin lampolassakin kasvatellaan vatsoja vielä kaikessa rauhassa.

Ei kahta ilman kolmatta kuten sanotaan. Myös kanalassa odotellaan perheenlisäystä. Pilkku-kanalla on haudottavanaan oman munansa lisäksi myös Hertan ja Liinun munat, joten jos Pehtoori-kukko on hoitanut haareminsa ja munat ovat lähteneet kehittymään, syntyy meille pääsiäisenä ihka oikeita pääsiäistipujakin. Pilkku oli viimeksi todella hyvä emo ja nytkin viihtyy todella tiiviisti pesässään, joten toivotaan parasta! Pilkun viime syksynä hautomista silkkitipuista on kasvanut musta silkkikana ja komea valkoinen silkkikukko. Kukolle on hakusessa uusi lauma, koska on liian likeistä sukua meidän kanalle suvunjatkamisen kannalta.

Surua ja harmiakin on alkuvuoden aikana ollut. Ensin Ninja-bernillä todettiin toisessa olkanivelessä irtopala, joka operoitiin helmikuussa. Sitten Blondi-nöffillä todettiin toisenkin polven ristisiteissä hankaumaa, josta syystä polvi operoitiin maaliskuun alussa. Molemmat tytöt ovat kuitenkin lähteneet leikkauksen jälkeen toipumaan hyvin.

Kajaanin tamminäyttely jäi meiltä lopulta väliin, mutta Jyty ja Blondi edustivat kenneliä erittäin hyvin Turun tamminäyttelyssä. Viime viikonloppuna Pekko, Essi ja Carina pyörähtivät kehässä Norjassa Harstadin kv-näyttelyssä. Kaikki saivat erinomaisen arvostelun, mutta sen suurempaa menestystä ei tällä kertaa tullut. Maisemat olivat upeita, kuten Norjassa aina ja uusi reissu on jo harkinnassa. Ensi viikonloppuna myös Viuhti aloittaa näyttelyuransa Kemijärvellä, jonne suuntaa myös Carina. Minä jännitän tuloksia kotona pentulaatikon laidalla.

Mutta nyt nukkumaan, ensi viikko on jo aamulla

Taas kerran saan aloittaa bloggaamisen taivastelemalla, kuinka pitkä aika edellisistä merkinnöistä on vierähtänyt. Voisin antaa uuden vuoden lupauksen, jossa lupaisin kirjoitella useammin, mutta koska en kuitenkaan pystyisi sitä pitämään, niin antaapa olla.

Rauhan ihanat pojat lähtivät kaikki maailmalle marraskuun puolessa välissä. Kaikille pennuille löytyi aivan mahtavat kodit ja mieli on hyvä ja luottavainen. Pentue oli muutenkin todella helppohoitoinen. Rauha oli valtavan hyvä emä ja koska pentuja oli vain kolme, niihin ehti tutustua (ja kiintyäkin) paljon enemmän kuin isossa pentueessa. Valtavan kilttejäkin pojat olivat, vaikka Niilo olikin melkoinen vilpertti  

Rauhallinen ja kiltti Morris lähti kauimmas eli Turkkuseen. Turun seudulle voisikin kohta perustaa kennelini alajaoston, onhan sielläpäin jo ennestään Blondi, Jyty, Pontus ja Helmikin vielä Ukissa sekä Pekon pentuja useampia. Morris on todella rakastettu ja odotettu perheenjäsen, joka kuulemma on melkein paikallinen julkkis. Tutemattomat pysähtyvät kuvaamaan nallekarhua ja paikallisessa eläinkaupassa Morrista palvelee parvi myyjiä. Morriksella on kissanpäivät. Mutta kuulemma Morriksella on myös terävät hampaat, auts!

Touhukas ja utelias Niilo lähti Pohjanmaalle Vimpeliin maalaistaloon. Niilo, jota vielä kotona ollessaan kutsuimmekin Vertti von Vilpertiksi, saa siellä viettää aktiivista elämää perheen lasten ja muiden eläinten kanssa. Niilolla huomattiin kolmen-neljän viikon iässä toisessa takajalassa lievä toiminnan häiriö (ell mukaan hermo- tai pehmytkudosvaurio), joka kuitenkin parani täysin luovutusikään mennessä. Paranemista varmasti edisti se, että kotona Niilo oli aina ensimmäisenä joka paikassa ja jalka sai siinä sivussa paljon harjoitusta. Luulenpa, että Niilolle valikoitui nappiperhe, jossa riittää aktiviteettia vilkkaalle ja toiminnanhaluiselle pennulle. Kuulumiset ovat ainakin olleet mukavia.

Miellyttämisenhaluinen ja aina tavaroita kanniskeleva Arttu jäi onnekseni tänne Tornioon ja asustelee tuossa 10 kilometrin päässä. Artulla on uudessa kodissaankin paljon kannettavaa, koska perheessä on lapsia ja lasten lelut, kengät ja sukat ovatkin pop! Koiramaista seuraakin Artulla on, tosin Ukko-vanhuksesta ei enää taida painikaveriksi olla. Arttu on vieraillut meillä jo moneen kertaan lähtönsä jälkeen ja hänestä on kyllä kehittymässä varsin tervepäinen ja hyvännäköinen kaveri. Uuden vuoden raketeistakaan Arttu ei ollut ollut moksiskaan. Enemmän olivat kiinnostaneet emännän taskussa olleet namit. Noh, äitinsäkin veteli ulkona hangella hirsiä rakettien paukkuessa, joten taitaapa olla äitinsä poika.

Joulun alla kävimme Erjan ja Tommin kanssa Helsingissä viikonloppureissun koiranäyttelyssä. Menestys ei ollut päätä huimaava, mutta seura oli erinomaista ja joululahjaostoksillakin tuli käytyä niin, että kaikkien ostosten mahduttaminen kotimatkalla autoon vaati jo hieman suunnittelua. Tuomarit tykkäsivät kyllä sekä Pekosta että Carinasta, mutta molempien päitä pidettiin pieninä. Seuraava näyttelykoitos onkin jo parin viikon päästä Kajaanissa, jonne olen ilmoittanut Pekon, Essin ja pikku Viuhtinkin pentuluokkaan.

Joulun alla sain myös yllättäviä uutisia Oulaisista (kennel Black Happies). Pekon morsian Ronja oli kuin olikin tuhdisti kantavana, vaikka ultra oli aiemmin näyttänyt tyhjää. Väliviikolla syntyi kuusi mustaa pentua, mutta valitettavasti ainokaisesta narttupennusta ei kuitenkaan ollut eläjäksi. Ronja-mamma on pojilleen hyvä emä ja maitoa riittää. Lisätietoa pojista voi kysellä Ronjan emännältä Katilta.

Meillä täällä kotonakin on tullut eläinperheeseen lisäystä, kun marraskuun lopulla meille muutti kolme lammasta. Kauniit ensikkouuhet, kaksi valkoista ja yksi musta, tulivat Tervolasta ja asettuivat heti kodiksi. Jos taivaankappaleet olivat marraskuussa suotuisassa asennossa ja neidot ovat tiineinä, on meille luvassa lisäystä lammaslaumaan maalis-huhtikuun vaihteessa. Lampaat ovat pitkäaikainen haaveeni ja unelmien täyttymys. Vieläkin on joskus vaikea uskoa, että tämä on nyt totta. Jouluaattona kanat saivat omenia, lampaat joulukuusen karsinaansa, kissat erityisherkkuja ja koirat supersuuret luut jyrsittäväksi. Silloin laskin, että meillä on kaikkiaan 20 eläintä, joten pienimuotoinen farmi kai tämä taitaa jo olla

Elämä meillä pyörii tällä hetkellä paljolti Rauhan pentujen ympärillä. Ei sillä, että Rauha tarvitsisi hoitoapua vaan siksi, että eihän sieltä pentulaatikosta voi pysyä poissa! Ihania tuhisijoita on ihan pakko sylitellä ja paijata ja halia ja pitää kaikin mahdollisin tavoin hyvänä. Rauha on mahtava äiti ja hoitaa pennut itsenäisesti. Kasvattajan tehtäväksi on jäänyt lähinnä painojen kehityksen seuraaminen ja liian kauas eksyneen pennun palauttaminen takaisin emän helmoihin. Olen saanut nukkuakin jo monta yötä aivan rauhassa ilman yöllisiä heräämisiä, asia mitä tällainen murmeli kuin minä osaa todella arvostaa. Rauha on toipunut synnytyksestä ja sektiosta hyvin, tikit on poistettu ja leikkaushaava umpeutunut siististi. Rauhalla riittäisi maitoa isommallekin joukkueelle, mutta koska pentuja on vain kolme, ne ovat LIHAVIA! Ikinä ennen ei meillä pentu ole kasvattanut painoaan pelkällä emän maidolla 350 grammaa päivässä!! Toisinaan nuo syöttöporsaat saavat jopa mahanpuruja ahmittuaan liikaa, mutta hetken kitinän jälkeen ne suunnistavat jälleen päättäväisesti kohti nisää.

Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen pentueeseen. Pentue on tasainen ja vahva trio. Toivoin saavani pennuille isänsä vahvaa päätä ja luustoa ja täytyy sanoa, että näyttää varsin lupaavalta, vai mitäpä tuumaatte tästä komistuksesta?

Pennuista kahdelle on jo löytynyt todella mukavat kodit, joissa pentua odotetaan innolla. Kolmas eli poika no2, joka on siis kolmikon tummin, etsii vielä omaa rakastavaa kotia. Pentu on väritykseltään niin tumma, että siitä tuskin on näyttelytähdeksi, mutta ihanan koti- ja harrastuskoiran siitä ainakin varmasti saa. Kuvia pennuista löytyy kotisivuiltani ja lisää otan viikoittain.

Nyt kahden viikon ja yhden päivän iässä kaikilla pennuilla ovat jo silmät auenneet ja kaikki harjoittelevat kävelyä. Tosin muutaman askeleen jälkeen tuiskahdetaan joko nenälleen tai pyllylleen. Isomman esteen kohdalla nostetaan volyymia sen verran, että joku kaksijalkaisista älyää juosta apuun ja matka pääsee jatkumaan. Hmm... tuleekohan noista(kin) pilalle passattuja lellilapsia...