Taas kerran saan aloittaa bloggaamisen taivastelemalla, kuinka pitkä aika edellisistä merkinnöistä on vierähtänyt. Voisin antaa uuden vuoden lupauksen, jossa lupaisin kirjoitella useammin, mutta koska en kuitenkaan pystyisi sitä pitämään, niin antaapa olla.

Rauhan ihanat pojat lähtivät kaikki maailmalle marraskuun puolessa välissä. Kaikille pennuille löytyi aivan mahtavat kodit ja mieli on hyvä ja luottavainen. Pentue oli muutenkin todella helppohoitoinen. Rauha oli valtavan hyvä emä ja koska pentuja oli vain kolme, niihin ehti tutustua (ja kiintyäkin) paljon enemmän kuin isossa pentueessa. Valtavan kilttejäkin pojat olivat, vaikka Niilo olikin melkoinen vilpertti  

Rauhallinen ja kiltti Morris lähti kauimmas eli Turkkuseen. Turun seudulle voisikin kohta perustaa kennelini alajaoston, onhan sielläpäin jo ennestään Blondi, Jyty, Pontus ja Helmikin vielä Ukissa sekä Pekon pentuja useampia. Morris on todella rakastettu ja odotettu perheenjäsen, joka kuulemma on melkein paikallinen julkkis. Tutemattomat pysähtyvät kuvaamaan nallekarhua ja paikallisessa eläinkaupassa Morrista palvelee parvi myyjiä. Morriksella on kissanpäivät. Mutta kuulemma Morriksella on myös terävät hampaat, auts!

Touhukas ja utelias Niilo lähti Pohjanmaalle Vimpeliin maalaistaloon. Niilo, jota vielä kotona ollessaan kutsuimmekin Vertti von Vilpertiksi, saa siellä viettää aktiivista elämää perheen lasten ja muiden eläinten kanssa. Niilolla huomattiin kolmen-neljän viikon iässä toisessa takajalassa lievä toiminnan häiriö (ell mukaan hermo- tai pehmytkudosvaurio), joka kuitenkin parani täysin luovutusikään mennessä. Paranemista varmasti edisti se, että kotona Niilo oli aina ensimmäisenä joka paikassa ja jalka sai siinä sivussa paljon harjoitusta. Luulenpa, että Niilolle valikoitui nappiperhe, jossa riittää aktiviteettia vilkkaalle ja toiminnanhaluiselle pennulle. Kuulumiset ovat ainakin olleet mukavia.

Miellyttämisenhaluinen ja aina tavaroita kanniskeleva Arttu jäi onnekseni tänne Tornioon ja asustelee tuossa 10 kilometrin päässä. Artulla on uudessa kodissaankin paljon kannettavaa, koska perheessä on lapsia ja lasten lelut, kengät ja sukat ovatkin pop! Koiramaista seuraakin Artulla on, tosin Ukko-vanhuksesta ei enää taida painikaveriksi olla. Arttu on vieraillut meillä jo moneen kertaan lähtönsä jälkeen ja hänestä on kyllä kehittymässä varsin tervepäinen ja hyvännäköinen kaveri. Uuden vuoden raketeistakaan Arttu ei ollut ollut moksiskaan. Enemmän olivat kiinnostaneet emännän taskussa olleet namit. Noh, äitinsäkin veteli ulkona hangella hirsiä rakettien paukkuessa, joten taitaapa olla äitinsä poika.

Joulun alla kävimme Erjan ja Tommin kanssa Helsingissä viikonloppureissun koiranäyttelyssä. Menestys ei ollut päätä huimaava, mutta seura oli erinomaista ja joululahjaostoksillakin tuli käytyä niin, että kaikkien ostosten mahduttaminen kotimatkalla autoon vaati jo hieman suunnittelua. Tuomarit tykkäsivät kyllä sekä Pekosta että Carinasta, mutta molempien päitä pidettiin pieninä. Seuraava näyttelykoitos onkin jo parin viikon päästä Kajaanissa, jonne olen ilmoittanut Pekon, Essin ja pikku Viuhtinkin pentuluokkaan.

Joulun alla sain myös yllättäviä uutisia Oulaisista (kennel Black Happies). Pekon morsian Ronja oli kuin olikin tuhdisti kantavana, vaikka ultra oli aiemmin näyttänyt tyhjää. Väliviikolla syntyi kuusi mustaa pentua, mutta valitettavasti ainokaisesta narttupennusta ei kuitenkaan ollut eläjäksi. Ronja-mamma on pojilleen hyvä emä ja maitoa riittää. Lisätietoa pojista voi kysellä Ronjan emännältä Katilta.

Meillä täällä kotonakin on tullut eläinperheeseen lisäystä, kun marraskuun lopulla meille muutti kolme lammasta. Kauniit ensikkouuhet, kaksi valkoista ja yksi musta, tulivat Tervolasta ja asettuivat heti kodiksi. Jos taivaankappaleet olivat marraskuussa suotuisassa asennossa ja neidot ovat tiineinä, on meille luvassa lisäystä lammaslaumaan maalis-huhtikuun vaihteessa. Lampaat ovat pitkäaikainen haaveeni ja unelmien täyttymys. Vieläkin on joskus vaikea uskoa, että tämä on nyt totta. Jouluaattona kanat saivat omenia, lampaat joulukuusen karsinaansa, kissat erityisherkkuja ja koirat supersuuret luut jyrsittäväksi. Silloin laskin, että meillä on kaikkiaan 20 eläintä, joten pienimuotoinen farmi kai tämä taitaa jo olla

Elämä meillä pyörii tällä hetkellä paljolti Rauhan pentujen ympärillä. Ei sillä, että Rauha tarvitsisi hoitoapua vaan siksi, että eihän sieltä pentulaatikosta voi pysyä poissa! Ihania tuhisijoita on ihan pakko sylitellä ja paijata ja halia ja pitää kaikin mahdollisin tavoin hyvänä. Rauha on mahtava äiti ja hoitaa pennut itsenäisesti. Kasvattajan tehtäväksi on jäänyt lähinnä painojen kehityksen seuraaminen ja liian kauas eksyneen pennun palauttaminen takaisin emän helmoihin. Olen saanut nukkuakin jo monta yötä aivan rauhassa ilman yöllisiä heräämisiä, asia mitä tällainen murmeli kuin minä osaa todella arvostaa. Rauha on toipunut synnytyksestä ja sektiosta hyvin, tikit on poistettu ja leikkaushaava umpeutunut siististi. Rauhalla riittäisi maitoa isommallekin joukkueelle, mutta koska pentuja on vain kolme, ne ovat LIHAVIA! Ikinä ennen ei meillä pentu ole kasvattanut painoaan pelkällä emän maidolla 350 grammaa päivässä!! Toisinaan nuo syöttöporsaat saavat jopa mahanpuruja ahmittuaan liikaa, mutta hetken kitinän jälkeen ne suunnistavat jälleen päättäväisesti kohti nisää.

Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen pentueeseen. Pentue on tasainen ja vahva trio. Toivoin saavani pennuille isänsä vahvaa päätä ja luustoa ja täytyy sanoa, että näyttää varsin lupaavalta, vai mitäpä tuumaatte tästä komistuksesta?

Pennuista kahdelle on jo löytynyt todella mukavat kodit, joissa pentua odotetaan innolla. Kolmas eli poika no2, joka on siis kolmikon tummin, etsii vielä omaa rakastavaa kotia. Pentu on väritykseltään niin tumma, että siitä tuskin on näyttelytähdeksi, mutta ihanan koti- ja harrastuskoiran siitä ainakin varmasti saa. Kuvia pennuista löytyy kotisivuiltani ja lisää otan viikoittain.

Nyt kahden viikon ja yhden päivän iässä kaikilla pennuilla ovat jo silmät auenneet ja kaikki harjoittelevat kävelyä. Tosin muutaman askeleen jälkeen tuiskahdetaan joko nenälleen tai pyllylleen. Isomman esteen kohdalla nostetaan volyymia sen verran, että joku kaksijalkaisista älyää juosta apuun ja matka pääsee jatkumaan. Hmm... tuleekohan noista(kin) pilalle passattuja lellilapsia...

Nyt ne ovat maailmassa! Rauhan omat kolme muskettisoturia  Neljäs valitettavasti menehtyi synnytyksessä ja jouduttiin lopulta leikkaamaan päivystyksessä ulos (iso kiitos Erjalle avusta leikkauksessa!), mutta kolme muuta ovat kaikki isoja ja reippaita miehen alkuja. Rauhan toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja ruokakin alkaa jo koiramammalle maistua. Kaikki pennut kasvattivat painoaan jo ensimmäisenä päivänä eli maitoakin riittää. Pentulaatikossa siis kaikki hyvin. Olisin tietysti toivonut myös narttuja - edes yhtä - , mutta tällä kertaa pentuja alulle laitettaessa taisi unohtua kirves sängyn alle. Valtavan suloisia tuhisijoita ovat yhtä kaikki niinkuin kuvasta näkyy. Kuvia laittelen lisää kotisivuille, kunhan kerkeän ja pentujen ihailulta maltan!

Viime blogissa jäin jännäämään Pontuksen ja Sannan vepekisoja. No ei olisi tarvinnut jännätä. Parivaljakko nappasi Johanna apuohjaajanaan tämän kesän toisen alokasluokan ykköstuloksen, joka oikeuttaa siirtoon avoimeen luokkaan. Hyvä Sanna ja Poksu! Ensi vuonna uusi luokka ja uudet liikkeet!

Samaan aikaan, kun meillä jännättiin synnytystä, kisasivat Johanna ja Blondi kaksi starttia tokossa. Molemmista hienosti 1-tulos ja KP! Toisena päivänä jopa 1. sijoitus! Nyt onkin sitten vaikea päättää mennäkö vai eikö mennä vielä aloon hakemaan viimeistä 1-tulosta koulutustunnusta varten vaiko siirtyä jo avoimeen luokkaan uusien liikkeiden pariin :) Joskus on pirun vaikea olla hyvä  Kuuleman mukaan syksylle on buukattu vielä lisää kisoja, mutta niistä lisää myöhemmin.

Carina jatkoi terveystutkimuksiaan ja nyt vuorossa olivat viralliset lonkka- ja kyynärkuvat sekä polvitutkimus. A-luokkaahan sieltä pukkasi ja vitsit, kun olen tyytyväinen. Täytyy sanoa, että ainakin tervettä luustoa Amanda on jälkeläisilleen jättänyt. 14 pennusta puolet on nyt kuvattu ja ne kaikki ovat yhtä lukuunottamatta terveitä. Eikä se yksikään ole 'kuin' löysä C/B, mikä on nöffien keskiarvoa parempi sekin. Onpahan ainakin jossain osa-alueessa onnistuttu jalostuksessa!

Syyskuun synttärisankareita on myös juhlittu pentujen lisäksi. C-pennut täyttivät 22.9. 2 vuotta eli ovat nyt virallisesti aikuisia. Meidän talon vanhin koira eli lapinkoira Kota täytti 24.9. jo huimat 14 vuotta! Ikä kyllä näkyy jo ja kuulo on heikko, mutta kun ruoka maistuu ja häntä heiluu, niin mikäs vanhuksen on köpötellessä. Olen jo monta vuotta ajatellut, että ensi syntymäpäivää ei taideta enää juhlia ja vuosi vuoden jälkeen olen ollut väärässä. Lapinkoiraksikin Kota alkaa kuitenkin olla jo melko vanha, joten saa nähdä, juhlitaanko ensi vuonna vielä syntymäpäiviä. Alkukuusta 13.9. juhlivat myös Ossin pennut eli Nitta ja hänen sisaruksensa, joille mittariin tuli 4 vuotta. Ossin pojista Epusta ja Leevistä päivitin uudet kuvat kotisivuille. Toivotan kaikille syyskuun synttärisankareille paljon onnea ja pitkää ikää

Niin ja tapahtuihan meillä myös toinenkin syntymän ihme syyskuussa. Pilkku-rouvan hautomista munista kuoriutui kolme tipua. Yksi valitettavasti menehtyi, mutta nyt kanalassa Pilkku-äidin hellässä hoivassa piipittää yksi musta ja yksi valkoinen silkkikanan tipu. Suloisia veijareita, jotka parhaillaan vaihtavat untuvapukuaan komeisiin sulkiin. Alla kuva Pilkun 'pentulaatikosta' ja päivän ikäisistä silkkitipuista syömässä pakasterasian kannelta.

Tätä kirjoittaessani minulla palavat leivinuunissa ensimmäiset tulet tälle syksylle. Minä nautin liekkien kuumasta loimotuksesta ja rätinästä, kun ne nuolevat kuivaa puuta. Rehellisesti sanottuna minä rakastan leivinuuniani, jonka olen itse suunnitellut ja jonka tuttavamme on meille muurannut. Vaikka oma leivinuunini on vain muutaman vuoden vanha, se muistuttaa minua myös lapsuudestani ja mummostani, jonka isän käsialaa on vanha 1800-luvun lopulla rakennettu lapsuudenkotini, jonka pirtin muurista oman uunini mallikin on peräisin. Se muuten olikin sellainen muuri, jossa poltettiin metrin mittaisia halkoja, eikä tällaisia lyhyitä klapeja, mitä nykyään. Sanalla sanottuna komea!

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän sitä haluaa antaa omillekin lapsille niitä hienoja kokemuksia, mistä itse maalla kasvaneena on saanut nauttia. Noh, täytyy myöntää, ettei se elämä maatilalla aina ollut niin ihanaa, kun työtä oli mahdottomasti ja rahaa vähän, mutta silti. Osin sieltä kai tämä eläinten kanssa touhuilukin juontaa juurensa. Haluan, että omat lapseni oppivat kunnioittamaan ja ymmärtämään eläimiä ja kantamaan niistä vastuuta. Toisaalta haluan opettaa heille myös sen, että eläimet ovat eläimiä, eivätkä lapsia, niin rakkaita kuin ovatkin. Tänä kesänä meille tulleet kanat ovat valloittaneet meidät kaikki. Myös moni vieras on kanoja käynyt katselemassa, ruokkimassa, silittämässä, sylittelemässä ja munia pesästä hakemassa. Niinkin luonnolliselta tuntuva asia, kuin miksi kaikista munista ei tule tipuja, on osoittautunut monelle aivan uudeksi ja oudoksi. Mukavaa on ollut huomata, kuinka meille jo jokapäiväinen juttu eli munien kerääminen, on vieraalle lapselle suuri elämys. Voi sitä silmien loistetta, kun pesästä löytyy vielä lämmin vasta munittu muna!

Viime blogipäivityksen jälkeen kanatarhaamme on tullut vielä kaksi uutta nuorikkoa. Piki ja Noki ovat mustia jättikochkanoja, jotka tässä vaiheessa muistuttavat kovasti metsälinnun poikasia. Samalla haimme meille myös muutaman silkkikakanan siitosmunan haudottavaksi. Pilkku-rouvalle nimittäin iski hautomakuume ja nyt se istuu jo kolmatta viikkoa tiukasti pesässään silkkimunien päällä. Jos haudonta onnistuu, silkkitipuja on odotettavissa muutaman päivän päästä. Jännät  ajat edessä siis! Myös kauan haaveilemiani lampaita meille on tulossa syksymmällä, mutta niistä enemmän sitten myöhemmin.

Mutta koska tämä on kennelin eikä kanalan blogi, niin jatketaanpa koirilla. Joka puolivuotinen narttujen juoksurumba on nyt onnellisesti ohi ja pojatkin saavat huokaista helpotuksesta. Rauhan siemennys näyttäisi onnistuneen hyvin (ihanaa!) ja vatsaakin on jo tullut. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että vielä viime viikonloppuna olin kyllä melkoisen epävarma, kun vatsa ei vaan kasvanut. Sitten melkein yhdessä yössä pentuvatsa olikin tipahtanut paikoilleen ja nyt se kasvaa kovaa vauhtia, ihan mittanauhallakin mitattuna. Ultrassakin olemme käyneet jopa kahdesti (emäntä tarvitsee uskonvahvistusta), mutta ei sitä pentujen määrää vaan saada laskettua. Joka tapauksessa ainakin enemmän kuin yksi! Tällä viikolla on aloitettu madotus ja ensi viikon lopulla alan kaivella pentuvermeitä taas esille. Rauha itse voi hyvin vaikka vatsa jo vähän menoa rauhoittaakin. Alkuun ruoka ei oikein maistunut (paitsi kissanruoka!), mutta nyt menee jo kaikki, mikä ehkä kenties joskus on ruokaa muistuttanutkaan. Valtava nälkä koko ajan! Ja niin hellyydenkipeä.

Tuloksiakin BE-kasvatit ovat takoneet taas mukavasti. Carina on selkeästi aikuistunut ulkomuodoltaan ja alkaa näyttää nöffiltä. Se näkyy myös näyttelytuloksista ja viime näytelmistä Carina onkin Erjan kanssa napsinut hienosti PN-sijoituksia ja Kokkolasta myös ensimmäisen sertin. Carina kävi myös Akuutissa sydäntutkimuksissa, jossa sydänspesialisti ultrasi sydämen täysin terveeksi. Viralliset luustokuvaukset ovat edessä ensi viikolla. Kokkolan näyttelyreissulla näin myös Pekon Black Tower A-pentuja, jotka juuri olivat päässeet junnuluokkiin. Kaikki kolme pentua, Jade, Jazz ja Turbo, saivat hienosti eh:n vaikka ovatkin vielä melko hauskassa kehitysvaiheessa. Kotimatkalla kävimme moikkaamassa ao. kuvassa poseeraavaa Taikaa, josta myös pidin todella paljon.

Ida käytti Helmiä luonnetestissä ja tuloksena oli mukavat pisteet eri osa-alueista loppupistein 126 p. Helmi osoittautui kohtuullisen kovaksi ja erittäin vilkkaaksi, tuomarien sanoin positiiviseksi koiraksi. Puolustushalu oli pieni, mutta tuomarien mukaan osasi hyvin käyttää kroppaansa ilmoittaaksen olevansa kuningatar. Erittäin vilkas ei ehkä ole kovin tyypillistä nöffeille, mutta hyvinkin tyypillistä BE-nöffeille, luulen...

Kesäkauden ehkä hienoin juttu oli kuitenkin Blondin ja Johannan pääsy vesipelastuksen SM-kisoihin Iittiin, jonne valittiin 12 Suomen parasta koirakkoa kuluneen kesä tulosten perusteella. Parivaljakko lähti kisoihin Johannan sanoin tekemään parhaansa ja toivomaan, että tuuli tuulisi oikeasta suunnasta. No taisi se tuulla, koska tuliaisina oli hieno 4. sija! Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, Marja-Leena ja Kyttä nappasivat täydet sata pistettä. Seuraavat kolme koiraa olivat kaikki tasapisteillä 96 pistettä, jolloin kokonaisaika ratkaiseen sijoitukset. Raskaana koirana ja hieman hitaana starttaajana Blondi joutui luovuttamaan mitalisijat nopeammille, mutta sehän ei tulosta huononna. Kasvattajalla oli kuulkaa hymy korvissa pitkän aikaa, niin hienoa on, kun oma kasvatti pärjää alkuperäisrotuna palveluskoirien parissa! Onnea tuhannesti Johanna ja Blondi, huippusuoritus jälleen kerran! Seuraavan kerran vepeä jännätäänkin jo ensi viikonloppuna, kun myös Sanna onnistui vihdoinkin saamaan Pontukselle kisapaikan. Täällä peukutetaan!

vaikka öisin on ollutkin jo toisinaan melko viileää, ihan muutamaa astetta. Mutta päivällä lämmintä vielä riittää niin paljon, että jopa minä olen uskaltautunut muutaman kerran uimaan! Ensi viikolla alkavat kuitenkin koulut ja paluu arkeen on väistämättä edessä.

Koirarintamalla kesän näyttelyt on nyt kierretty ja seuraavat ovat suunnitelmissa vasta aikaisintaan loppuvuodesta. Minusta on ihan mukava pitää välillä hengähdystaukoa, niin jaksaa taas jonkun ajan päästä uudella innolla. Vaikka on sitä kyllä jaksettukin. Minulla on tuo Chryslerin tila-auto ollut nyt käytössä melko tasan 10 kuukautta ja tuona aikana on mittariin kertynyt 39 tkm. Viimeksi reilu viikko sitten parin päivän aikana tuli mittariin 1600 km, mutta onneksi matkaseura oli jälleen kerran ihan priimaa. Kiitos vaan Erja vielä kerran, kun lähdit hullulle matkaseuraksi! Täytyy muuten sanoa, että vaikka tuollainen jenkki ei todellakaan ole mikään taloudellinen ympäristöihme, niin minun tarpeisiini se sopii todella hyvin. Penkkejä vaihtelemalla saa autosta perheauton tai koira-auton tai molempia ja ajaminen..., no sitä vartenhan nuo jenkit on tehty

Viime blogipäivityksen jälkeen on käyty Oulun ja Tornion näyttelyissä. Oulussa kanadalainen tuomari oli varsin hmm... veikeä kokemus, mutta Oulussa parasta olikin se muu näyttelyn jälkeen. Eli kun muovinauhat oli kerätty, suuntasimme kohti Tuposta ja Samu-pojan uutta kotia. Perillä meitä odotti varsin tyytyväisen oloinen koirapoika. Iltapäivä vierähti rattoisasti jutellessa ja Samua trimmaillessa. Ja mikä Aadan mielestä parasta, poneja ihaillessa. Kiitos Heidi, kun saimme tulla ja kiitos ihanasta kodista, jonka Samulle olette tarjonneet. Täytyy sanoa, että Samusta on kasvanut varsin komea nuori mies ja päivitinkin Samun sivuille uuden kuvan nuoresta herrasta. Käykääpä ihailemassa

Sitten käänsimme auton takaisin kohti näyttelypaikkaa. Perille saavuttuamme ryhmäkehät olivat juuri meneillään ja nöffit pärjäsivät siellä varsin hyvin! Isojen kehien jälkeen jäimme vielä Pekon kanssa esimerkkikoiraksi tuomarikoulutukseen, jonka tavoitteena on saada uusia nöffituomareita myös tänne Pohjois-Suomeen lähivuosien aikana. Oli kyllä mielenkiintoista kuunnella tuomareiden mietteitä ja arvioita, jotka kaikki esitettiin vielä erittäin positiivisessa hengessä vaikka koirissa tietysti toivomisen varaakin oli. Päivä oli siis pitkä, mutta erittäin antoisa!

Seuraavana maanantaina aloimme jännätä Rauhan juoksun etenemistä. Pakastesperma odotti jo Turussa luottosiementäjän luona, mutta nyt piti saada oikea siemennyspäivä kiinni ja vieläpä melko tarkkaan. Pakastetut pojat kun elävät aika lyhyen aikaa sulatuksen jälkeen, joten munasolujen on oltava siemennyshetkellä hedelmöittymiskykyisiä. Samalla viikolla myös pahnanpohjimmaisemme eli Viuhti-berni (vai olisiko sittenkin ollut kolmivärinen termiitti...) lähti kohti uutta kotiaan. Kuulumiset uudesta kodista olivat heti varsin mukavia ja Viuhti on sopeutunut paremmin kuin hyvin. Kasvattaja sai siis levollisin mielin ruveta korjailemaan pienen termiitin jälkiä talossaan ja mm. höyrypesuri toimii taas   Vihdoin viikon puolessa välissä saimme progesteronitestin avulla  myös Rauhalta kiinni ns. LH-piikin ja siemennys sovittiin seuraavan viikon maanantaille. Eläinlääkärillä Turussa piti olla maanantaiaamuna klo 8.30. Sitä ennen piti vaan paikallisen sennen-alajaoston pj:n ominaisuudessa hoitaa vielä yksi pikku juttu. Nimittäin sennenkoirien erikoisnäyttelyä vastaava Torniossa sunnuntaina

Kädet täynnä hommia siis, mutta onneksi oli kesäloma ja koko Kränssin väki talkoilemassa yhteisen asian hyväksi! Vaikka viikonloppu sisälsi kiirettä ja pakkaamista ja purkamista ja juoksemista niin se sisälsi myös kauniita sennen-koiria, mukavia ihmisiä ja leppoisaa tunnelmaa, niin kuin erkkarit yleensäkin. Ja homma hoidettiin kunnialla läpi vaikka ensikertalaisia oltiinkin. Sääkin oli lopulta meidän puolellamme! Iso kiitos kaikille talkoissa mukana olleille! Ja onnittelut kaikille näyttelyssä pärjänneille. Tuomari oli Sveitsistä ja hän ei pitänyt mielestään liian raskaista molossimaisista koirista. Etenkin nartuissa moni valiokoirakin sai eh:n tästä syystä. Muutoin hän kyllä oli sitä mieltä, että Suomessa sennenkoirien taso on parempi kuin Sveitsissä ja erityisen ihastunut hän oli isosveitsinpaimenkoirien rop-urokseen. Ai niin, ne omat koirat  Karvaton Pekko oli pu4 ja ehkä hieman karvaisempi Nitta sai eh:n varsin mukavalla arvostelulla. Ainoastaan Nitan varvasahtaat liikkeet eivät sennentuomariamme miellyttäneet. Carina sai erin ja voitti nuorten luokan.

Arvostelun jälkeen näyttelypaikan purku, koirat koteihinsa ja auton pakkaus seuraavaa eli sitä Turun reissua varten. Rauha odottikin jo innolla lähtöä ja istui autossa valmiina kuin partiolainen. Yön aikana Erjan kanssa ajeltiin Turkuun ja aamulla progesteronitesti näytti arvoa 16. Alkuillasta siis siemennettäisiin. Päivä kului Naantalin aurinkoa ja vanhaa kaupunkia ihastellessa. Rauha herätti ansaittua huomiota tallustellessaan pitkin kujia kanssamme  Siemennys meni hyvin ja loppuilta kului tuttuja ihmisiä ja koiria tavatessa. Kiitos Sanna & Pontus, Minna & Manu ja Ida & karvakorvat, oli todella mukava nähdä teitä ja tietysti koiria! Yöksi ajelimme Poriin mökille, jossa Johanna odotti meitä koirien, lämpimän ruuan ja saunan kanssa. Rauhakin pääsi heti yöllä Mandan opastuksella mereen uimaan ja nautti täysillä. Blondi taisi olla viikonlopun vepekisoista vielä vähän väsynyt, mutta himmaili toisten mukana rannalta käsin. Rankan päivän jälkeen paikka oli kuin pala taivasta ja uni maistui pitkälle seuraavaan aamuun. Kiitos Johanna kaikesta ja halaus Rositan muitoksi! Nyt sitten pidetään kaikki sormet ja varpaat pystyssä, että reissu kannatti ja pentuja olisi tulossa. Ja nautitaan loppukesän lämpimistä päivistä!

ps. Kanarouvamme Hertta ja Pilkku ovat molemmat nyt ruvenneet munimaan ja kanalaumamme on kasvanut vielä kahdella alho-nuorikolla Tiinulla ja Liinulla.

ps2. tässä vielä kuva yhdestä 'nuorikosta' eli Manusta Turun reissultamme