Koiranpennut ovat ihania. Ne vain ovat. Niitä voisi istua tuijottamassa tuntikausia vaikka ne eivät muuta teekään kuin syövät ja nukkuvat. Ja vähän haukkuvat ja murisevat unissaan. Vielä. Vaan odotapas kolme viikkoa niin ne saavat jalat alleen ja terävät hampaat. Mutta niiden hengitys ja turkki tuoksuu silloinkin niin ihanalle vauvalle! Vaikka sitä ihastellessa ne todennäköisesti puraisevat sinua nenästä niin, että unohdat katsoa mihin astut ja sukkasi kastuvat. Mutta se on vain pennunpissaa, kuten siskoni tapaa kannustavasti sanoa, kun valitan jatkuvaa luutuamista ja siivoamista hänelle.

Nyt meillä on neljä helppoa berninpentua. Helppoja pentuja siksi, koska Essi on niin valtavan hyvä emä. Ihana Essi, vaikka onkin kova piereskelemään nyt, kun joka päivä pitää syödä niin paljon ruokaa, että pennuille riittää maitoa. Jotkut nartut vain ovat luotuja emoiksi ja toiset eivät. Essi on, ehdottomasti. Viikon, viimeistään kahden viikon päästä meno onkin sitten jo eri, kun pennut saavat jalat alleen ja lähtevät valloittamaan maailmaa huone kerrallaan. Sitä odotellessa.

On meillä tipujakin. Kokonaista viisi pientä piipertäjää kanalassa. Se on sellainen sateenkaariperhe. Sisarukset päättivät lyödä hynttyyt yhteen ja hautoa ja hoitaa tiput yhdessä. Näyttää toimivan. Kanalauman johtajatar Pilkku-rouva seurailee sivusta tyttäriensä lastenhoitoa ja käy välillä näyttämässä mallia. Pilkku itsekin hautoi tipun ja adoptoi lisäksi pari vanhempaa orpolasta. Nyt ne kaikki alkavat jo itsenäistyä ja Pilkun opit kantavat hedelmää. Pilkku vain on itse jotenkin väsynyt. Se tulee liki ja katselee minua, sillä lailla kuten vanhemmat joskus katselevat toisiaan lastensa päiden ylitse. Kaikkitietävästi. Minä silittelen sitä ja pelkään, että se on tulossa vanhaksi. Jaksa Pilkku vielä, sinnittele. Kesä on tulossa ja auringonpaiste.

Ossikin sinnitteli ja nyt se on kunnossa taas. Vähän aikaa sitten se vain laihtui ja laihtui vaikka söi kuin hevonen. Verikokeista ei löytynyt mitään vikaa. Terve 8-vuotias berniherra, joka vain laihtuu. Pyysin eläinlääkäriltä antibioottikuurin ja sen jäkeen ruoka alkoi taas tarttua kylkiin. Enää se ei ole laiha vaan hyväkuntoinen veteraani. Ehkä ensi kesänä käymme muutaman kerran kokeilemassa veteraanikehiäkin näyttelyssä?

Carinakin lihoo lihomistaan. Mutta sillä onkin nöffinpentuja mahassa. Ultra näytti viittä tai kuutta, mutta saattaapi niitä olla siellä enemmänkin polskimassa. Eihän se toisaalta olisi ihmekään, kun se asuu siellä hedelmällisyyden laaksossa eli Erjan luona. Minä yritän nukkua varastoon, sillä jos siellä on lauma pentuja, niin se tietää valvottuja öitä. Vielä minulla on muutama viikko aikaa nukkua.

Tai olisi, jos ei olisi karitsointiaika kohta käsillä. Viimeistään pääsiäisen jälkeen lampolassa alkaa tapahtua, mutta mammat ovat jo nyt kuin valtamerilaivoja. Ja niin hellyydenkipeitä nekin. Mies oli tänään päivällä tehnyt karitsointikarsinoita. Niille on kohta käyttöä. Maidonvastikkeet ja lämpölamput on jo valmiina odottamassa. Kunpa tänä vuonna tulisi myös mustia karitsoita.

Nyt Essi tuli ilmoittamaan, että hän haluaa iltapissalle. Näkemisiin!

Työväen juhla sujui meillä varsin arkisissa ja lumisissa merkeissä. Pihalla on lunta vielä niin paljon, että pihan haravointiin päästään aikaisintaan ehkä parin-kolmen viikon päästä, kunhan vähän kuivahtaa. Sulavan lumen alta paljastuvien kikkareiden keruu sen sijaan on jokapäiväistä tylsää, mutta pakollista hommaa. Vappuaaton kunniaksi meille kuoriutui kaunis hopeanharmaa orpingtontipu. Valitettavasti pari muuta orpin siitosmunaa taitaa olla jäänyt tyhjäksi, mutta onpahan tämä yksi kaunotar (olen päättänyt, että tulokas on kana, vaikka eihän sitä vielä tiedä) sitten sitäkin rakkaampi. Kovin pirteä ja eläväinen tapaus tuntui olevan. Pilkun pääsiäistiput ovat jo 3-viikkoisia ja saaneet jo suurimmaksi osaksi sulkapeitteen. Ruskeita tyyppillisen alhon näköisiä niistä näyttäisi tulevan, vaikka toinen ei ihan puhdas alho olekaan. Iltaisin Pilkku vielä kokoaa tiput siipiensä alle pesään. Pikku tiput työntävät siiven raosta vain päänsä esille ja tutkailevat sieltä iltakanalan tapahtumia kiinnostuneena. Jättikotsin ainokainen tipu valitettavasti menehtyi muutaman päivän ikäisenä, mutta emo tuntui ottavan asian varsin tyynesti. Yritämme seuraavalla kerralla paremmalla onnella.

Tässä vielä lisää kuvia kanoistamme (anteeksi kuvien laatu, kännykkäkuvia). Ensimmäisessä kuvassa Hertta (nukkuu) ja Pehtoori-kukko, toisessa jättikotsit Piki ja Noki, kolmannessa musta silkkikananuorikko ja neljännessä Tiinu-alho hautomassa. Jäteistä on talven aikana kasvanut niin isoja tyttöjä, että yhtenä päivänä yksi orsistakin räksähti irti

Lambirintamallakin nyt vain kasvetaan kovaa vauhtia. Jinin, Jangin ja Joonatanin päivät kuluvat syödessä, leikkiessä ja nukkuessa. Joonatan on tyypillinen leikkisä pässykkä, aina tarjoamassa otsaansa rapsuttajalle, mutta ah, kun rapsuttavat sormet osuvat sopivasti korvan alle, niin silmätkin painuvat mielihyvästä kiinni. Kesäksi laumamme kasvaa hieman, kun Joonatan on vieroitettava jo alkukesästä tyttöjen seurasta ja hänelle on tulossa pari pikku pässykkää (musta ja valkoinen) kaveriksi, jotta ei tarvitse ihan yksin kesää viettää. Kuvissa Joonatanin erottaa tytöistä sinisistä korvamerkeistä.

Sisällä Nitan pennut kasvavat ja kehittyvät valtavaa vauhtia. Enää ei pysytä pentulaatikossa ollenkaan. Tullaan yli laidan tai jos reunakorotukset ovat paikoillaan, ulvotaan ja haukutaan niin kauan, että jollain kaksijalkaisista menee hermo ja käy nostelemassa pennut keittiön puolelle. Keittiön lisäksi on vallattu jo aula ja kuisti. Omia leluja on läjäpäin, mutta silti kengät - etenkin crocsit - kiinnostavat, samoin tuolin ja pöydänjalat. Väliin juostaan ja painitaan porukalla, kunnes taas simahdetaan tunniksi pariksi mikä minnekin. Pennut ovat jo liikkeissään melko ketteriä ja vessaankin ehtii aina livahtaa vähintään yksi pentu kaveriksi oven raosta. Ruoka maistuu jo kolmesti päivässä, mutta edelleen käydään äidinkin maitobaarissa. Jos tällä viikolla on aurinkoisia päiviä, pääsevät pennut loppuviikosta aloittamaan ulkoilun ja opettelemaan sisäsiisteyden alkeita. Neliviikkoiskuvat otimme ensimmäistä kertaa seisaallaan, mutta helppoa se ei ollut, kuten alla olevista kuvista näkyy  Pojista yksi on vielä vailla omaa rakastavaa kotia.

Vauvarumban aloitti Nitta-rouva, joka päätti synnyttää kuin oppikirjasta tasan 63 vuorokauden päästä ensimmäisestä astutuksesta. Siihen se oppikirjamaisuus sitten loppuikin. Vesien menosta oli kulunut jo 4,5 tuntia, kun puolen yön maissa tartuin luuriin ja soitin päivystävälle. Vieläkö odotellaan? Lääkäri pyysi vastaanotolleen ja ei kun koira, huopia, pyyhkeitä ja ihana siskoni autoon ja menoksi. Tunnin päästä vastaanotolla vuoroamme odotellessa vihdoin jotain rupesi tapahtumaan ja ensimmäinen pentu syntyi klo 01:30 eläinlääkärin vastaanotolla täysin luonnollisesti. Ei kun kotiin synnyttämään loput. Kolme seuraavaa poikaa syntyi rauhalliseen tahtiin seuraavan kuuden tunnin aikana, mutta sitten ei enää mitään, vaikka vatsassa selvästi oli vielä pentuja jäljellä. Muutaman tunnin päästä Nitta alkoi työntää, mutta pentua ei vaan kuulunut. Taas soitto eläinlääkärille: pentu luultavasti jumissa ja suunta kohti vastaanottoa. Juuri ennen lähtöämme syntyi iso kuollut urospentu, mutta päätin kuitenkin käydä tarkistuttamassa jäljellä olevien pentujen tilanteen. Hyvä niin, sillä pentujen sykkeet olivat jo huolestuttavan alhaiset. Teimme nopeasti päätöksen sektiosta ja kaikki sujuikin hyvin. Kaksi viimeistä pentua syntyivät elävänä ja hyvävointisena. Olin niin onnellinen pentujen eloonjäämisestä, etten edes älynnyt tarkistaa sukupuolia, ennen kuin eläinlääkäri sitä kysyi. Poika ja TYTTÖ!! Viimeinen pentu oli kuin olikin tyttö ja tyttäreni sai kauan odottamansa oman pennun.

Loppuosa onkin tähän saakka taas sujunut kuin oppikirjasta (koputtaa puuta). Nitta on valtavan hyvä emä ja toipui leikkauksesta hyvin. Maitoa riittää ja pennut kasvavat hyvin ja tasaisesti. Muutoinkin pentue on hyvin tasainen ja kaikki niin ihanan tummia! Ensimmäiset yritykset pentulaatikosta kiipeämiseksi on jo tehty, joten luulenpa, että ensi viikolla täytyy korottaa laitoja. Ensi viikolla alkaa myös kiinteään ruokaan opettelu sekä tutustuminen keittiöön ja laumamme muihin koiriin. Olen myös nukkunut jo pari yötä omassa sängyssäni ja hetekassa vietetyt yöt pentulaatikon laidalla ovat (onneksi) jo takanapäin.

Pentulaatikon reunalta jännäsin myös parin päivän päästä penikoinnista olleita Kemijärven näyttelyitä. Essin ja Ossin Viuhti-tyttö osallistui ensimmäistä kertaa 9 kuukauden ikäisenä junnuluokkaan ja sai hienosti eh:n. Arvostelu oli varsin lupaava ja esittäminen erinomaista, mutta toki tytön täytyy kasvaa vielä leveyssuunnassa. Onnea Tarja ja Viuhti, siitä se lähtee! Myös Carina osallistui näyttelyyn Erjan kanssa ja sai erinomaisen. Serti oli jäänyt kirjaimellisesti hiuskarvan varaan eli turkkia olisi saanut olla enemmän. No, neiti tekee parhaillaan juoksua ja senhän tietää, että silloin turkki lähtee. Mutta onneksi se tulee joskus takaisinkin.

Seuraavalla viikolla alkoi lampolassa tapahtua. Isomahainen Indy karitsoi kaksi kaunista valkoista tyttöä, joille annoimme nimet Jin ja Jang. Jangilla on pyllyn päällä ruskea läiskä, joten tytöt on helppo erottaa toisistaan. Indy on supermamma, jolle äitiys sopii täydellisesti. Isabella karitsoi oman pässikaritsansa Joonatanin viiden päivän pästä Indyn karitsoinnista. Joonatanin alku oli hieman hankala, mutta vihdoin seuraavana päivänä imeminen omankin äidin tissiltä alkoi sujua. Nyt Joonatan jo painelee ympäri karsinaa Jinin ja Jangin kanssa.

Kanalassa Pilkun hautominen edistyi siten, että pitkänä perjantaina kahdesta munasta alkoi kuulua piipitystä ja muniin oli tullut pieni särö. Yön aikana kuoriutuminen edistyi ja aamulla toisesta munasta kuoriutui ensimmäinen tipu ja muutaman tunnin päästä toinenkin. Ihka oikeita pääsiäistipuja! Pilkku-emo on tarkka poikasistaan ja siksipä uskalsinkin päästää emän tipujensa kanssa toisten kanojen joukkoon jo seuraavana päivänä. Siellä tiput nyt touhuavat Pilkun tarkan silmän alla ja isommat ovat ottaneet pienet osaksi laumaansa. Yöksi nostan Pilkun tipuineen vielä pesään ja annan iltapalaksi herkkuja. Pilkku onkin oppinut jo odottamaan herkkuja ja hyppää heti pesään, kun saavun kanalaan. Minun hommakseni jää vain nostaa tiput perässä. Kana ei kuulkaa ole ollenkaan niin tyhmä eläin kuin luullaan. Kanalassa odotellaan perheenlisäystä vielä kahdelle kanalle. Jättikotsilla on allaan alhon muna ja alhokana puolestaan hautoo orpingtonin munia. Orpington on rotuna uusi tuttavuus ja mielenkiinnolla odotan, minkä näköisiä tipuja munista kuoriutuu.

Näihin melko lapsellisiin tunnelmiin päätän raporttini tällä kertaa.

Alkava viikko voi kuitenkin mennä toisissa merkeissä, kun tuolla meidän Nitta-bernillä olisi synnytyksen aika kohta. Vatsa on melkoisen suuri ja jännityksellä odotan, kuinka suuri pentue on luvassa. Ultrassa eläinlääkäri lupasi ainakin kuusi, mutta kohtahan tuo selviää. Olo on jo tukala, mutta ruoka ja ulkoilu maistuvat vielä, joten ihan rauhassa voimme odotella h-hetkeä. Pentueen komea isä Topsy muuten voitti upeasti helmikuussa Sennenkoirien erikoisnäyttelyssä bernit ollen siis rop-koira. Toivottavasti pennuista tulee yhtä kauniita ja komeita! Ja tietenkin terveitä.

Ensi viikolla mahdollisesti käynnistyvät myös karitsoinnit. Kolmesta uuhestamme kaksi eli molemmat valkoiset tytöt Indy ja Isabella ovat kantavina. Musta Iris jäi valitettavasti tyhjäksi, joten mustia karitsoita joudumme odottamaan ensi kevääseen. Etenkin Indyllä on todennäköisesti tulossa iso vuonue, joten juottorehua ja tuttipulloja on jo ostettu varastoon hätävaraksi. Muutoin lampolassakin kasvatellaan vatsoja vielä kaikessa rauhassa.

Ei kahta ilman kolmatta kuten sanotaan. Myös kanalassa odotellaan perheenlisäystä. Pilkku-kanalla on haudottavanaan oman munansa lisäksi myös Hertan ja Liinun munat, joten jos Pehtoori-kukko on hoitanut haareminsa ja munat ovat lähteneet kehittymään, syntyy meille pääsiäisenä ihka oikeita pääsiäistipujakin. Pilkku oli viimeksi todella hyvä emo ja nytkin viihtyy todella tiiviisti pesässään, joten toivotaan parasta! Pilkun viime syksynä hautomista silkkitipuista on kasvanut musta silkkikana ja komea valkoinen silkkikukko. Kukolle on hakusessa uusi lauma, koska on liian likeistä sukua meidän kanalle suvunjatkamisen kannalta.

Surua ja harmiakin on alkuvuoden aikana ollut. Ensin Ninja-bernillä todettiin toisessa olkanivelessä irtopala, joka operoitiin helmikuussa. Sitten Blondi-nöffillä todettiin toisenkin polven ristisiteissä hankaumaa, josta syystä polvi operoitiin maaliskuun alussa. Molemmat tytöt ovat kuitenkin lähteneet leikkauksen jälkeen toipumaan hyvin.

Kajaanin tamminäyttely jäi meiltä lopulta väliin, mutta Jyty ja Blondi edustivat kenneliä erittäin hyvin Turun tamminäyttelyssä. Viime viikonloppuna Pekko, Essi ja Carina pyörähtivät kehässä Norjassa Harstadin kv-näyttelyssä. Kaikki saivat erinomaisen arvostelun, mutta sen suurempaa menestystä ei tällä kertaa tullut. Maisemat olivat upeita, kuten Norjassa aina ja uusi reissu on jo harkinnassa. Ensi viikonloppuna myös Viuhti aloittaa näyttelyuransa Kemijärvellä, jonne suuntaa myös Carina. Minä jännitän tuloksia kotona pentulaatikon laidalla.

Mutta nyt nukkumaan, ensi viikko on jo aamulla

Rauhan ihanat pojat lähtivät kaikki maailmalle marraskuun puolessa välissä. Kaikille pennuille löytyi aivan mahtavat kodit ja mieli on hyvä ja luottavainen. Pentue oli muutenkin todella helppohoitoinen. Rauha oli valtavan hyvä emä ja koska pentuja oli vain kolme, niihin ehti tutustua (ja kiintyäkin) paljon enemmän kuin isossa pentueessa. Valtavan kilttejäkin pojat olivat, vaikka Niilo olikin melkoinen vilpertti  

Rauhallinen ja kiltti Morris lähti kauimmas eli Turkkuseen. Turun seudulle voisikin kohta perustaa kennelini alajaoston, onhan sielläpäin jo ennestään Blondi, Jyty, Pontus ja Helmikin vielä Ukissa sekä Pekon pentuja useampia. Morris on todella rakastettu ja odotettu perheenjäsen, joka kuulemma on melkein paikallinen julkkis. Tutemattomat pysähtyvät kuvaamaan nallekarhua ja paikallisessa eläinkaupassa Morrista palvelee parvi myyjiä. Morriksella on kissanpäivät. Mutta kuulemma Morriksella on myös terävät hampaat, auts!

Touhukas ja utelias Niilo lähti Pohjanmaalle Vimpeliin maalaistaloon. Niilo, jota vielä kotona ollessaan kutsuimmekin Vertti von Vilpertiksi, saa siellä viettää aktiivista elämää perheen lasten ja muiden eläinten kanssa. Niilolla huomattiin kolmen-neljän viikon iässä toisessa takajalassa lievä toiminnan häiriö (ell mukaan hermo- tai pehmytkudosvaurio), joka kuitenkin parani täysin luovutusikään mennessä. Paranemista varmasti edisti se, että kotona Niilo oli aina ensimmäisenä joka paikassa ja jalka sai siinä sivussa paljon harjoitusta. Luulenpa, että Niilolle valikoitui nappiperhe, jossa riittää aktiviteettia vilkkaalle ja toiminnanhaluiselle pennulle. Kuulumiset ovat ainakin olleet mukavia.

Miellyttämisenhaluinen ja aina tavaroita kanniskeleva Arttu jäi onnekseni tänne Tornioon ja asustelee tuossa 10 kilometrin päässä. Artulla on uudessa kodissaankin paljon kannettavaa, koska perheessä on lapsia ja lasten lelut, kengät ja sukat ovatkin pop! Koiramaista seuraakin Artulla on, tosin Ukko-vanhuksesta ei enää taida painikaveriksi olla. Arttu on vieraillut meillä jo moneen kertaan lähtönsä jälkeen ja hänestä on kyllä kehittymässä varsin tervepäinen ja hyvännäköinen kaveri. Uuden vuoden raketeistakaan Arttu ei ollut ollut moksiskaan. Enemmän olivat kiinnostaneet emännän taskussa olleet namit. Noh, äitinsäkin veteli ulkona hangella hirsiä rakettien paukkuessa, joten taitaapa olla äitinsä poika.

Joulun alla kävimme Erjan ja Tommin kanssa Helsingissä viikonloppureissun koiranäyttelyssä. Menestys ei ollut päätä huimaava, mutta seura oli erinomaista ja joululahjaostoksillakin tuli käytyä niin, että kaikkien ostosten mahduttaminen kotimatkalla autoon vaati jo hieman suunnittelua. Tuomarit tykkäsivät kyllä sekä Pekosta että Carinasta, mutta molempien päitä pidettiin pieninä. Seuraava näyttelykoitos onkin jo parin viikon päästä Kajaanissa, jonne olen ilmoittanut Pekon, Essin ja pikku Viuhtinkin pentuluokkaan.

Joulun alla sain myös yllättäviä uutisia Oulaisista (kennel Black Happies). Pekon morsian Ronja oli kuin olikin tuhdisti kantavana, vaikka ultra oli aiemmin näyttänyt tyhjää. Väliviikolla syntyi kuusi mustaa pentua, mutta valitettavasti ainokaisesta narttupennusta ei kuitenkaan ollut eläjäksi. Ronja-mamma on pojilleen hyvä emä ja maitoa riittää. Lisätietoa pojista voi kysellä Ronjan emännältä Katilta.

Meillä täällä kotonakin on tullut eläinperheeseen lisäystä, kun marraskuun lopulla meille muutti kolme lammasta. Kauniit ensikkouuhet, kaksi valkoista ja yksi musta, tulivat Tervolasta ja asettuivat heti kodiksi. Jos taivaankappaleet olivat marraskuussa suotuisassa asennossa ja neidot ovat tiineinä, on meille luvassa lisäystä lammaslaumaan maalis-huhtikuun vaihteessa. Lampaat ovat pitkäaikainen haaveeni ja unelmien täyttymys. Vieläkin on joskus vaikea uskoa, että tämä on nyt totta. Jouluaattona kanat saivat omenia, lampaat joulukuusen karsinaansa, kissat erityisherkkuja ja koirat supersuuret luut jyrsittäväksi. Silloin laskin, että meillä on kaikkiaan 20 eläintä, joten pienimuotoinen farmi kai tämä taitaa jo olla

Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen pentueeseen. Pentue on tasainen ja vahva trio. Toivoin saavani pennuille isänsä vahvaa päätä ja luustoa ja täytyy sanoa, että näyttää varsin lupaavalta, vai mitäpä tuumaatte tästä komistuksesta?

Pennuista kahdelle on jo löytynyt todella mukavat kodit, joissa pentua odotetaan innolla. Kolmas eli poika no2, joka on siis kolmikon tummin, etsii vielä omaa rakastavaa kotia. Pentu on väritykseltään niin tumma, että siitä tuskin on näyttelytähdeksi, mutta ihanan koti- ja harrastuskoiran siitä ainakin varmasti saa. Kuvia pennuista löytyy kotisivuiltani ja lisää otan viikoittain.

Nyt kahden viikon ja yhden päivän iässä kaikilla pennuilla ovat jo silmät auenneet ja kaikki harjoittelevat kävelyä. Tosin muutaman askeleen jälkeen tuiskahdetaan joko nenälleen tai pyllylleen. Isomman esteen kohdalla nostetaan volyymia sen verran, että joku kaksijalkaisista älyää juosta apuun ja matka pääsee jatkumaan. Hmm... tuleekohan noista(kin) pilalle passattuja lellilapsia...

Viime blogissa jäin jännäämään Pontuksen ja Sannan vepekisoja. No ei olisi tarvinnut jännätä. Parivaljakko nappasi Johanna apuohjaajanaan tämän kesän toisen alokasluokan ykköstuloksen, joka oikeuttaa siirtoon avoimeen luokkaan. Hyvä Sanna ja Poksu! Ensi vuonna uusi luokka ja uudet liikkeet!

Samaan aikaan, kun meillä jännättiin synnytystä, kisasivat Johanna ja Blondi kaksi starttia tokossa. Molemmista hienosti 1-tulos ja KP! Toisena päivänä jopa 1. sijoitus! Nyt onkin sitten vaikea päättää mennäkö vai eikö mennä vielä aloon hakemaan viimeistä 1-tulosta koulutustunnusta varten vaiko siirtyä jo avoimeen luokkaan uusien liikkeiden pariin :) Joskus on pirun vaikea olla hyvä  Kuuleman mukaan syksylle on buukattu vielä lisää kisoja, mutta niistä lisää myöhemmin.

Carina jatkoi terveystutkimuksiaan ja nyt vuorossa olivat viralliset lonkka- ja kyynärkuvat sekä polvitutkimus. A-luokkaahan sieltä pukkasi ja vitsit, kun olen tyytyväinen. Täytyy sanoa, että ainakin tervettä luustoa Amanda on jälkeläisilleen jättänyt. 14 pennusta puolet on nyt kuvattu ja ne kaikki ovat yhtä lukuunottamatta terveitä. Eikä se yksikään ole 'kuin' löysä C/B, mikä on nöffien keskiarvoa parempi sekin. Onpahan ainakin jossain osa-alueessa onnistuttu jalostuksessa!

Syyskuun synttärisankareita on myös juhlittu pentujen lisäksi. C-pennut täyttivät 22.9. 2 vuotta eli ovat nyt virallisesti aikuisia. Meidän talon vanhin koira eli lapinkoira Kota täytti 24.9. jo huimat 14 vuotta! Ikä kyllä näkyy jo ja kuulo on heikko, mutta kun ruoka maistuu ja häntä heiluu, niin mikäs vanhuksen on köpötellessä. Olen jo monta vuotta ajatellut, että ensi syntymäpäivää ei taideta enää juhlia ja vuosi vuoden jälkeen olen ollut väärässä. Lapinkoiraksikin Kota alkaa kuitenkin olla jo melko vanha, joten saa nähdä, juhlitaanko ensi vuonna vielä syntymäpäiviä. Alkukuusta 13.9. juhlivat myös Ossin pennut eli Nitta ja hänen sisaruksensa, joille mittariin tuli 4 vuotta. Ossin pojista Epusta ja Leevistä päivitin uudet kuvat kotisivuille. Toivotan kaikille syyskuun synttärisankareille paljon onnea ja pitkää ikää

Niin ja tapahtuihan meillä myös toinenkin syntymän ihme syyskuussa. Pilkku-rouvan hautomista munista kuoriutui kolme tipua. Yksi valitettavasti menehtyi, mutta nyt kanalassa Pilkku-äidin hellässä hoivassa piipittää yksi musta ja yksi valkoinen silkkikanan tipu. Suloisia veijareita, jotka parhaillaan vaihtavat untuvapukuaan komeisiin sulkiin. Alla kuva Pilkun 'pentulaatikosta' ja päivän ikäisistä silkkitipuista syömässä pakasterasian kannelta.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän sitä haluaa antaa omillekin lapsille niitä hienoja kokemuksia, mistä itse maalla kasvaneena on saanut nauttia. Noh, täytyy myöntää, ettei se elämä maatilalla aina ollut niin ihanaa, kun työtä oli mahdottomasti ja rahaa vähän, mutta silti. Osin sieltä kai tämä eläinten kanssa touhuilukin juontaa juurensa. Haluan, että omat lapseni oppivat kunnioittamaan ja ymmärtämään eläimiä ja kantamaan niistä vastuuta. Toisaalta haluan opettaa heille myös sen, että eläimet ovat eläimiä, eivätkä lapsia, niin rakkaita kuin ovatkin. Tänä kesänä meille tulleet kanat ovat valloittaneet meidät kaikki. Myös moni vieras on kanoja käynyt katselemassa, ruokkimassa, silittämässä, sylittelemässä ja munia pesästä hakemassa. Niinkin luonnolliselta tuntuva asia, kuin miksi kaikista munista ei tule tipuja, on osoittautunut monelle aivan uudeksi ja oudoksi. Mukavaa on ollut huomata, kuinka meille jo jokapäiväinen juttu eli munien kerääminen, on vieraalle lapselle suuri elämys. Voi sitä silmien loistetta, kun pesästä löytyy vielä lämmin vasta munittu muna!

Viime blogipäivityksen jälkeen kanatarhaamme on tullut vielä kaksi uutta nuorikkoa. Piki ja Noki ovat mustia jättikochkanoja, jotka tässä vaiheessa muistuttavat kovasti metsälinnun poikasia. Samalla haimme meille myös muutaman silkkikakanan siitosmunan haudottavaksi. Pilkku-rouvalle nimittäin iski hautomakuume ja nyt se istuu jo kolmatta viikkoa tiukasti pesässään silkkimunien päällä. Jos haudonta onnistuu, silkkitipuja on odotettavissa muutaman päivän päästä. Jännät  ajat edessä siis! Myös kauan haaveilemiani lampaita meille on tulossa syksymmällä, mutta niistä enemmän sitten myöhemmin.

Mutta koska tämä on kennelin eikä kanalan blogi, niin jatketaanpa koirilla. Joka puolivuotinen narttujen juoksurumba on nyt onnellisesti ohi ja pojatkin saavat huokaista helpotuksesta. Rauhan siemennys näyttäisi onnistuneen hyvin (ihanaa!) ja vatsaakin on jo tullut. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että vielä viime viikonloppuna olin kyllä melkoisen epävarma, kun vatsa ei vaan kasvanut. Sitten melkein yhdessä yössä pentuvatsa olikin tipahtanut paikoilleen ja nyt se kasvaa kovaa vauhtia, ihan mittanauhallakin mitattuna. Ultrassakin olemme käyneet jopa kahdesti (emäntä tarvitsee uskonvahvistusta), mutta ei sitä pentujen määrää vaan saada laskettua. Joka tapauksessa ainakin enemmän kuin yksi! Tällä viikolla on aloitettu madotus ja ensi viikon lopulla alan kaivella pentuvermeitä taas esille. Rauha itse voi hyvin vaikka vatsa jo vähän menoa rauhoittaakin. Alkuun ruoka ei oikein maistunut (paitsi kissanruoka!), mutta nyt menee jo kaikki, mikä ehkä kenties joskus on ruokaa muistuttanutkaan. Valtava nälkä koko ajan! Ja niin hellyydenkipeä.

Tuloksiakin BE-kasvatit ovat takoneet taas mukavasti. Carina on selkeästi aikuistunut ulkomuodoltaan ja alkaa näyttää nöffiltä. Se näkyy myös näyttelytuloksista ja viime näytelmistä Carina onkin Erjan kanssa napsinut hienosti PN-sijoituksia ja Kokkolasta myös ensimmäisen sertin. Carina kävi myös Akuutissa sydäntutkimuksissa, jossa sydänspesialisti ultrasi sydämen täysin terveeksi. Viralliset luustokuvaukset ovat edessä ensi viikolla. Kokkolan näyttelyreissulla näin myös Pekon Black Tower A-pentuja, jotka juuri olivat päässeet junnuluokkiin. Kaikki kolme pentua, Jade, Jazz ja Turbo, saivat hienosti eh:n vaikka ovatkin vielä melko hauskassa kehitysvaiheessa. Kotimatkalla kävimme moikkaamassa ao. kuvassa poseeraavaa Taikaa, josta myös pidin todella paljon.

Ida käytti Helmiä luonnetestissä ja tuloksena oli mukavat pisteet eri osa-alueista loppupistein 126 p. Helmi osoittautui kohtuullisen kovaksi ja erittäin vilkkaaksi, tuomarien sanoin positiiviseksi koiraksi. Puolustushalu oli pieni, mutta tuomarien mukaan osasi hyvin käyttää kroppaansa ilmoittaaksen olevansa kuningatar. Erittäin vilkas ei ehkä ole kovin tyypillistä nöffeille, mutta hyvinkin tyypillistä BE-nöffeille, luulen...

Kesäkauden ehkä hienoin juttu oli kuitenkin Blondin ja Johannan pääsy vesipelastuksen SM-kisoihin Iittiin, jonne valittiin 12 Suomen parasta koirakkoa kuluneen kesä tulosten perusteella. Parivaljakko lähti kisoihin Johannan sanoin tekemään parhaansa ja toivomaan, että tuuli tuulisi oikeasta suunnasta. No taisi se tuulla, koska tuliaisina oli hieno 4. sija! Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, Marja-Leena ja Kyttä nappasivat täydet sata pistettä. Seuraavat kolme koiraa olivat kaikki tasapisteillä 96 pistettä, jolloin kokonaisaika ratkaiseen sijoitukset. Raskaana koirana ja hieman hitaana starttaajana Blondi joutui luovuttamaan mitalisijat nopeammille, mutta sehän ei tulosta huononna. Kasvattajalla oli kuulkaa hymy korvissa pitkän aikaa, niin hienoa on, kun oma kasvatti pärjää alkuperäisrotuna palveluskoirien parissa! Onnea tuhannesti Johanna ja Blondi, huippusuoritus jälleen kerran! Seuraavan kerran vepeä jännätäänkin jo ensi viikonloppuna, kun myös Sanna onnistui vihdoinkin saamaan Pontukselle kisapaikan. Täällä peukutetaan!

Koirarintamalla kesän näyttelyt on nyt kierretty ja seuraavat ovat suunnitelmissa vasta aikaisintaan loppuvuodesta. Minusta on ihan mukava pitää välillä hengähdystaukoa, niin jaksaa taas jonkun ajan päästä uudella innolla. Vaikka on sitä kyllä jaksettukin. Minulla on tuo Chryslerin tila-auto ollut nyt käytössä melko tasan 10 kuukautta ja tuona aikana on mittariin kertynyt 39 tkm. Viimeksi reilu viikko sitten parin päivän aikana tuli mittariin 1600 km, mutta onneksi matkaseura oli jälleen kerran ihan priimaa. Kiitos vaan Erja vielä kerran, kun lähdit hullulle matkaseuraksi! Täytyy muuten sanoa, että vaikka tuollainen jenkki ei todellakaan ole mikään taloudellinen ympäristöihme, niin minun tarpeisiini se sopii todella hyvin. Penkkejä vaihtelemalla saa autosta perheauton tai koira-auton tai molempia ja ajaminen..., no sitä vartenhan nuo jenkit on tehty

Viime blogipäivityksen jälkeen on käyty Oulun ja Tornion näyttelyissä. Oulussa kanadalainen tuomari oli varsin hmm... veikeä kokemus, mutta Oulussa parasta olikin se muu näyttelyn jälkeen. Eli kun muovinauhat oli kerätty, suuntasimme kohti Tuposta ja Samu-pojan uutta kotia. Perillä meitä odotti varsin tyytyväisen oloinen koirapoika. Iltapäivä vierähti rattoisasti jutellessa ja Samua trimmaillessa. Ja mikä Aadan mielestä parasta, poneja ihaillessa. Kiitos Heidi, kun saimme tulla ja kiitos ihanasta kodista, jonka Samulle olette tarjonneet. Täytyy sanoa, että Samusta on kasvanut varsin komea nuori mies ja päivitinkin Samun sivuille uuden kuvan nuoresta herrasta. Käykääpä ihailemassa

Sitten käänsimme auton takaisin kohti näyttelypaikkaa. Perille saavuttuamme ryhmäkehät olivat juuri meneillään ja nöffit pärjäsivät siellä varsin hyvin! Isojen kehien jälkeen jäimme vielä Pekon kanssa esimerkkikoiraksi tuomarikoulutukseen, jonka tavoitteena on saada uusia nöffituomareita myös tänne Pohjois-Suomeen lähivuosien aikana. Oli kyllä mielenkiintoista kuunnella tuomareiden mietteitä ja arvioita, jotka kaikki esitettiin vielä erittäin positiivisessa hengessä vaikka koirissa tietysti toivomisen varaakin oli. Päivä oli siis pitkä, mutta erittäin antoisa!

Seuraavana maanantaina aloimme jännätä Rauhan juoksun etenemistä. Pakastesperma odotti jo Turussa luottosiementäjän luona, mutta nyt piti saada oikea siemennyspäivä kiinni ja vieläpä melko tarkkaan. Pakastetut pojat kun elävät aika lyhyen aikaa sulatuksen jälkeen, joten munasolujen on oltava siemennyshetkellä hedelmöittymiskykyisiä. Samalla viikolla myös pahnanpohjimmaisemme eli Viuhti-berni (vai olisiko sittenkin ollut kolmivärinen termiitti...) lähti kohti uutta kotiaan. Kuulumiset uudesta kodista olivat heti varsin mukavia ja Viuhti on sopeutunut paremmin kuin hyvin. Kasvattaja sai siis levollisin mielin ruveta korjailemaan pienen termiitin jälkiä talossaan ja mm. höyrypesuri toimii taas   Vihdoin viikon puolessa välissä saimme progesteronitestin avulla  myös Rauhalta kiinni ns. LH-piikin ja siemennys sovittiin seuraavan viikon maanantaille. Eläinlääkärillä Turussa piti olla maanantaiaamuna klo 8.30. Sitä ennen piti vaan paikallisen sennen-alajaoston pj:n ominaisuudessa hoitaa vielä yksi pikku juttu. Nimittäin sennenkoirien erikoisnäyttelyä vastaava Torniossa sunnuntaina

Kädet täynnä hommia siis, mutta onneksi oli kesäloma ja koko Kränssin väki talkoilemassa yhteisen asian hyväksi! Vaikka viikonloppu sisälsi kiirettä ja pakkaamista ja purkamista ja juoksemista niin se sisälsi myös kauniita sennen-koiria, mukavia ihmisiä ja leppoisaa tunnelmaa, niin kuin erkkarit yleensäkin. Ja homma hoidettiin kunnialla läpi vaikka ensikertalaisia oltiinkin. Sääkin oli lopulta meidän puolellamme! Iso kiitos kaikille talkoissa mukana olleille! Ja onnittelut kaikille näyttelyssä pärjänneille. Tuomari oli Sveitsistä ja hän ei pitänyt mielestään liian raskaista molossimaisista koirista. Etenkin nartuissa moni valiokoirakin sai eh:n tästä syystä. Muutoin hän kyllä oli sitä mieltä, että Suomessa sennenkoirien taso on parempi kuin Sveitsissä ja erityisen ihastunut hän oli isosveitsinpaimenkoirien rop-urokseen. Ai niin, ne omat koirat  Karvaton Pekko oli pu4 ja ehkä hieman karvaisempi Nitta sai eh:n varsin mukavalla arvostelulla. Ainoastaan Nitan varvasahtaat liikkeet eivät sennentuomariamme miellyttäneet. Carina sai erin ja voitti nuorten luokan.

Arvostelun jälkeen näyttelypaikan purku, koirat koteihinsa ja auton pakkaus seuraavaa eli sitä Turun reissua varten. Rauha odottikin jo innolla lähtöä ja istui autossa valmiina kuin partiolainen. Yön aikana Erjan kanssa ajeltiin Turkuun ja aamulla progesteronitesti näytti arvoa 16. Alkuillasta siis siemennettäisiin. Päivä kului Naantalin aurinkoa ja vanhaa kaupunkia ihastellessa. Rauha herätti ansaittua huomiota tallustellessaan pitkin kujia kanssamme  Siemennys meni hyvin ja loppuilta kului tuttuja ihmisiä ja koiria tavatessa. Kiitos Sanna & Pontus, Minna & Manu ja Ida & karvakorvat, oli todella mukava nähdä teitä ja tietysti koiria! Yöksi ajelimme Poriin mökille, jossa Johanna odotti meitä koirien, lämpimän ruuan ja saunan kanssa. Rauhakin pääsi heti yöllä Mandan opastuksella mereen uimaan ja nautti täysillä. Blondi taisi olla viikonlopun vepekisoista vielä vähän väsynyt, mutta himmaili toisten mukana rannalta käsin. Rankan päivän jälkeen paikka oli kuin pala taivasta ja uni maistui pitkälle seuraavaan aamuun. Kiitos Johanna kaikesta ja halaus Rositan muitoksi! Nyt sitten pidetään kaikki sormet ja varpaat pystyssä, että reissu kannatti ja pentuja olisi tulossa. Ja nautitaan loppukesän lämpimistä päivistä!

ps. Kanarouvamme Hertta ja Pilkku ovat molemmat nyt ruvenneet munimaan ja kanalaumamme on kasvanut vielä kahdella alho-nuorikolla Tiinulla ja Liinulla.

ps2. tässä vielä kuva yhdestä 'nuorikosta' eli Manusta Turun reissultamme